Biologinen sukupuoleni on minulle samanaikaisesti sekä rasite että etuoikeus

Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvä keskustelu on pitkään ollut hyvin tulehtunutta, minkä vuoksi en ole oikein uskaltanut ottaa siihen mitään kantaa. Keskustelua leimaa usein syyllistäminen ja uhrautuminen, joka on hyvin ymmärrettävää, koska sukupuoli- ja seksuaaliasioihin liittyy hyvin paljon kärsimystä aiheuttavaa syrjintää. Ihminen on laumaeläin, minkä vuoksi lähes kaikilla on luontainen tarve kuulua johonkin ryhmään. Ryhmän ulkopuolelle jättäminen on pakottanut ihmiset muodostamaan uudenlaisia ryhmiä. Syrjintää kokeneetkin ovat muodostaneet erilaisia ryhmiä, koska syrjinnän lähteet ovat hyvin erilaisia eri ihmisillä. Tässä haasteena on, että syrjintää kokeneet leiriytyvät helposti omiin ryhmiinsä, jolloin tasa-arvon edistäminen saattaa vaikeutua entistäkin enemmän. Onneksi on myös syrjintää kokeneita yhdistävää toimintaa, josta Pride on oiva esimerkki.

Itselle identiteetti on ollut viime vuosina jatkuvan uudelleenmäärittelyn alaisena ja se on myös muuttunut itsetutkiskelun myötä. Se on yksi syy, miksi en ole kokenut kuuluvani mihinkään identiteettiryhmään. Se on osaltaan aiheuttanut myös ulkopuolisuuden tunnetta ja ymmärrän hyvin, miksi ihmiset eivät välttämättä halua lähteä identiteetin avaamisprosessiin kovin helposti. En luultavasti olisi siihen itsekään lähtenyt, jos oma identiteettini ei olisi aikaisemman identiteettiprosessin romahtamisen myötä ajautunut kriisiin. Edellinen identiteettiprojekti oli tahdosta riippumattomasti muodostunut identiteetti eli en ollut sitä tietoisesti luonut. Se varmasti oli myös yksi syy henkiseen romahtamiseen. Viimeiset neljä vuotta olen kuitenkin pyrkinyt tietoisesti luomaan uudenlaista identiteettiä ja valitsemaan siihen itselleni parhaiten sopivat tekijät.

Hetero miesoletettu ja ambiamorinen androgyyni ihmissuhdeanarkisti ovat kaksi eri tilanteissa käyttämääni identiteettiroolia

Itse en ole suoranaisesti kokenut sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvää syrjintää, mutta olen kokenut syrjintää feminiinisyyttäni sekä vammaisuuttani kohtaan. Vammainen feminiininen mies ei myöskään ole yhteiskuntanormin mukainen mies. Tosin vammaisuuteeni ei juurikaan vaikuta toimintakyykyyni, joten olen sen suhteen paremmassa asemassa kuin monet muut vammaiset. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi koenkin, että tasa-arvokeskustelua on vaikea käydä liittämättä siihen myös muita identiteettiin sekä yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavia tekijöitä. Tähän on onneksi kehitetty tarkastelukehys eli intersektionaalisuus.

Tällä hetkellä en koe edustavani kumpaakaan sukupuolta. Julkiseksi rooliksi olen omaksunut miesroolin. Julkisesti miehenä esiintyminen tuntuu luontevimmalta ja sen avulla pystyn parhaiten toteuttamaan elämäntehtävääni. Minulla on kuitenkin hyvin vahva feminiininen puoli ja myös naisellisia käytöstapoja. Tietysti voisin identifioitua myös feminiiniseksi mieheksi, mutta en koe tarvetta määritellä sukupuoltani millään tavalla. Ilmennän kumpaankin sukupuoleen liitettyjä käytöstapoja tilanteesta riippuen. Olen huomannut, että intiimeissä ihmissuhteissa minulle on tärkeää pystyä ilmentämään erilaisia ikä-, sukupuoli- rooleja vapaasti.

Olen kokenut olevani hieman ulkopuolinen koko sukupuolikeskustelusta, koska keskustelu pyörii vain sukupuolten välillä eikä huomioi feminiinisiä tai maskuliinisiä ominaispiirteitä. Tosin nykyään keskusteluihin on tullut myös mukaan muun sukupuolisuus, joihin myös minun kuvailema sukupuoli-identiteetti osuu. Kyseiselle identiteetille löytyy myös oma termi eli androgyyni. En ole käyttänyt kyseistä termiä määrittelemään sukupuoltani, koska en ole aikaisemmin kaivannut sille mitään tarkempaa määritelmää.

Syy, miksi en ole halunnut määritellä sukupuoltani liittyy henkiseen uudelleenrakentamisprosessiini. Mielentutkimusteni avulla olen tunnistanut identiteettiini muodostumiseen vaikuttavat tekijät. Nykyään haluan irtautua identiteettikahleista eli tekijöistä jotka lukitsevat identiteettini tiettyyn rooliin kuten mies- tai naisrooliin. Identiteettiä määrittelevistä tekijöistä ei kuitenkaan kannata yrittää päästä eroon. Olen nimittäin kokeillut tuotakin ja se johti identiteettityhjiöön ja siitä seuranneeseen henkiseen kipuiluun. Siksi pyrinkin vain tunnistamaan identiteettitekijät ja opetella hyödyntämään niitä tietoisesti. Ajattelenkin identiteettitekijöiden olevan samanlaisia kuin käyttämäni vaatteet, puen ne päälle tarvittaessa ja riisun käytön jälkeen taas pois. Sukupuoli ja ikä ovat kaksi identiteettitekijää, joiden kanssa pystyn melko hyvin toteuttamaan edellä mainittua suhtautumistapaani. On kuitenkin joitain identiteettitekijöitä (esim. ammatti-identiteetti), joista irtautuminen ei ole onnistunut ihan yhtä hyvin.

Minun mieltymykseni ja näkemykseni erilaisiin ihmissuhteisiin on myös muuttunut radikaalisti viime vuosina. Minulle perinteinen parisuhdemalli on ollut pitkään hankalasti soveltuva, koska olen kokenut sen hyvin ehdolliseksi ja rajatuksi. Ehkä suurin ongelma siinä on ollut normatiivisiin parisuhteisiin liittyvät ennakko-odotukset suhteen kehittymisestä. Siksi olenkin alkanut kallistumaan ambiamorisen ihmissuhdenanarkismi mallin suuntaan. Ambiamorisessa suuntautumisessa ei luoda odotuksia intiimien ihmissuhteiden muodostumisesta monogamiseksi (yksisuhteisuus) tai polyamoriseksi (monisuhteisuus). Ihmissuhdeanarkismi vie tuon vielä hieman pidemmälle eli siinä ajatuksena on, että jokainen ihmissuhde muodostetaan keskinäisillä sopimuksilla ilman minkäänlaisia ulkoisiin odotuksiin tai sisäistettyihin käsityksiin perustuvia oletuksia. Kyseisten mallien käytännön soveltaminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta silti haluan jatkaa niiden kokeilua.

Ihmissuhteiden kannalta tärkeintä on, että ei oleta toisesta yhtään mitään. Siksi on tärkeää myös antaa mahdollisuus toisen henkiselle muutokselle. Sillä, että olettaa toisen käyttäytyvän tai identifioituvan tietyllä tavalla perustuen aikaisempiin kokemuksiin, saattaa käytöksellään hidastaa tai estää toisen identiteetin tai käytöksen muuttumien. Olen itsekin langennut tähän useita kertoja, mutta nykyään olen oppinut paremmin kohtaamaan läheisiäni ilman ennakkoluuloja. Tämä on ollut yksi keskeinen tekijä ihmissuhteitteni parantumiseen. Kaikki oletukset luovat väistämättä leiman, jotka johtavat hyvin usein väärinymmärtämiseen ja ihmissuhdeongelmiin. On myös hyvä tunnistaa omaan identiteettiin vaikuttavat tekijät ja päättää, miten haluaa identiteettitekijöitään käyttää tai olla käyttämättä.

Tasa-arvon edistämiseksi on tärkeää tunnistaa oma asemansa ja hyödyntää sitä parhaansa mukaan heikommassa asemassa olevien tukemiseksi

Jokaisen pitäisi saada ilmentää tai olla ilmentämättä identiteettitekijöitä kuten sukupuolta ja seksuaalista suuntautumista itselleen parhaaksi sopivalla tavalla. Valitettavasti näin ei ole vaan kaikki yhteiskuntanormista poikkeaminen johtaa hyvin usein syrjintään. Oman etuoikeutetun aseman tarkasteluun soveltuu muun muassa Sylvia Duchworthin laatima ja Michaela Mouan suomentama etuoikeuskehä. Etuoikeuskehä on kuitenkin yksinkertaistettu malli etuoikeutetusta asemasta eikä siinäkään huomioida esimerkiksi feminiinisyys ja maskuliinisuus näkökulmaa.

Tasa-arvosta keskusteltaessa tasa-arvo käsitetään usein vain ihmisten väliseksi tasa-arvoksi. Edes intersektionaalinen tasa-arvo ei ota huomioon eliölajien välistä tasa-arvoa, joka on omassa arvohierarkiassa lähes yhtä tärkeä kysymys kuin muutkin tasa-arvokysymykset. Tähän soveltuvia tarkastelukehyksiä saattaisivat olla queer-teoria ja ekofeminismi, mutta niihin en ole vielä ehtinyt perehtyä kovin hyvin. Muihin eliölajeihin kohdistuvaa syrjintää ei nähdä tasa-arvo kysymyksenä vaan eläinoikeuskysymyksenä. Ymmärrän, että ruohonjuuritasolla erottelut ovat tarpeellisia, koska esimerkiksi seksuaalivähemmistöt tarvitsevat erilaista suojelua kuin uhanalaiset eläinlajit. Silti erottelu ihmis- ja eläinoikeuksien välillä on ongelmallinen, koska se luo vääristyneen kuvan siitä, että ihminen on erillinen muista eliölajeista. Siksi muihin eliölajeihin kohdistuvaa syrjintää tulisi käsitellä myös eliölajien välisen tasa-arvon näkökulmasta. Eliölaji on oikeastaan yksi merkittävimmistä etuoikeustekijöistä, jonka jokaisen ihmislajiin kuuluvan tulisi tiedostaa. Jokaisen onkin hyvä tiedostaa oma asemansa ja sen tuomat vastuut. Itse olen ollut hyvin tietoinen omasta etuoikeuteutusta asemastani ja olen ehkä hieman jopa yliarvioinut omaa asemaani.

Etuoikeuttua asemaa voi kuitenkin käyttää myös hyvään. Minun tehtäväni tällä palolla ei ole oman tai kaltaisteni ihmisten aseman parantaminen vaan haluan tehdä parhaani kaikkien nykyisten ja tulevien eliölajien elinolosuhteiden ja hyvän elämän turvaamiseksi. Siksi koen miesroolin olevan yksi hyvä työkalu, jonka avulla pystyn paremmin edistämään myös intersektionaalista tasa-arvoa, johon laajennetussa määrittelyssäni kuuluu myös eliölajien välinen tasa-arvo.

Toisaalta miesrooli on myös rasite, koska se törmää vähän väliä tilanteisiin, joissa positiivisen erityiskohtelun avulla pyritään nostamaan naisten asemaa ja joka taas johtaa miesten aseman heikentymiseen. Miesten aseman heikentymisessä ei sinänsä ole mitään väärää, koska valta on edelleen miehillä. Silti asia on hieman monimutkaisempi kuin vain sukupuoleen liittyvä kysymys. Näkisin, että kysymys on enemmänkin siitä, millaisia arvoja ja ominaisuuksia arvostetaan eniten. On monia esimerkkejä siitä, kuinka valtaan päässeet naiset ovat käyttäneet valta-asemaansa lähes yhtä häikäilemattömästi kuin miehet. Tuossa taustalla on se, että valtaan päästäkseen naisten on omaksuttava toksisen maskuliinisuuden arvoja ja käytöstapoja (kuten itsekeskeisyys, yksin pärjääminen, myötätunnottomuus, kovuus, agressiivisuus), jotka tiedostamattomasti käytettynä johtavat helposti oman arvomaailman muokkautumiseen. Vaikka johtajanaisten oma arvomaailma ei olisikaan muuttunut, niin he joutuvat aseman säilyttämiseksi toimimaan toksisen maskuliinisten arvojen mukaisesti eli lopputulos on yhteiskunnallisen tasa-arvon kannalta sama.

Naisten posiivinen erityiskohtelu jättää myös huomiomatta muun sukupuoliset tai sukupuolettomat ihmiset, joten naisten positiivinen erityiskohtelu johtaa osaltaan myös muiden vähemmistöjen syrjintään. Siksi järkevämpää olisi pyrkiä feminiinisten arvojen ja ominaisuuksien (kuten myötätunto, yhteistyö, toisista huolehtiminen) arvostamiseen ja niiden paino-arvon lisäämisen esimerkiksi johtajavalinnoissa. On myös varottava, ettei tietyn erottavan tekijän kuten sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen lyö niin sanotusti korville muita tasa-arvopyrkimyksiä.

Erottavien tekijöiden tarkasteluun ja suhtautumiseen vaikuttaa merkittävästi maailmankatsomus. Maailmankatsomustapa vaikuttaa siihen, miten näkee itsensä suhteessa muihin ja ympäröivään maailmaan. Perinteinen maailmankatsomus perustuu dualismiin.  Tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan yhtenä mahdollisena eriarvoistumisen juurisyynä voidaan pitää dualismia, jonka voidaan sanoa olevan kaikenlaisen erottelun taustalla. 

Lääkkeenä dualismiin on nondualistinen maailmankatsomus, jossa korostetaan ilmiöiden keskinäisyyttä ja yhteyttä. Identiteetin kannalta dualistisen mallin mukainen käsitys itsestä on "minä olen erillinen muista" ja nondualistinen käsitys on taas "minä ja muut ovat samanaikaisesti eri ja sama ilmiö". Nondualismissa vastaukset ovat yleensä "kyllä ja ei" ja "sekä että", kun taas dualismissa vastaukset ovat kysymyksestä riippuen "kyllä tai ei" tai "joko tai". 

Itse uskon, että nondualistiset opit voisivat olla yksi merkittävä tekijä tasa-arvon edistämiseksi. Olen itse pyrkinyt muuttamaan maailmankatsomustani nondualistisen holismin suuntaan eli pyrin tarkastelemaan suuria kokonaisuuksia ja niiden välisiä suhteita tarkkalijan asemasta, jolloin en kiinnity tiettyyn tarkastelupisteeseen. Tätä lähestymistapaa olen pyrkinyt tuomaan myös tasa-arvokysymykseen. Itselle parhaana työkaluna nondualistisen ajatusmallin opetteluun on toiminut buddhalaisuuden opit. Dualistisesta ajattelumallista poisopettelu ei kuitenkaan ole mikään helppo rasti, koska ympäröivä yhteiskunta on muodostunut dualististen periaatteiden pohjalle.

Tasarvon edistäminen on yksi keskeisimmistä ihmiskunnan haasteista. Sitä ei kuitenkaan voi erottaa muista ihmiskuntaa ja muita eliökunnan tulevaisuutta uhkaavista haasteista kuten ekologisesta kriisistä, koska ekologinen kriisi on myös tasa-arvokysymys ja sen taustalla on sama ilmiö kuin muissakin tasa-arvokysymyksissä eli dualistinen ajattelumalli. Jos haluaa tutustua enemmän dualistisuuden vaikutuksista vallitsevaan ekologiseen kriisiin suosittelen lukemaan Jason Hickelin kirjan Less is more.