Edellinen suhde haastoi minua monella tapaa

Tietoisuuden heräämisen jälkeen olin noin vuoden aikamoisella henkisellä egotripillä, jossa kuvittelin jo saavuttaneeni jonkin pysyvän valaistumistilan. Tietoisuuden heräämisen jälkeistä maagisinta henkistä vaihetta ei kuitenkaan kestänyt kuin noin kolme kuukautta, jolloin tosissaan koin kaiken kuin pieni lapsi. Muistan ihmetelleeni luonnon ja ihmisten kauneutta todella juuri sellaisella ihmettelyllä kuin pienet lapset ihmettelevät jotain mitä näkevät ensimmäistä kertaa eläessään. Pian kuitenkin tilani alkoi normalisoitua ja kokemukset tasaantua.

Itsetuntemukseni on kuitenkin ollut hyvällä tasolla tietoiseksi tulemisen jälkeen, minkä vuoksi olen pystynyt tunnistamaan käytökseeni vaikuttavat tekijät. Tietoiseksi tulemisen jälkeen koin universaalia yksinäisyyttä, jossa tuntui ettei oikein kukaan ymmärrä minua. Minulla oli myös toiveena löytää itselleni kumppani, mutta lopulta luovuin etsimisestä ja päätin luottaa, että tuleva kumppanini osuu kyllä polulleni kunhan vain uskallan kulkea omaa elämänpolkuani. Kirjoitin edellä mainitusta pohdinnoista blogijutun, jossa käsittelin myös muuttunutta käsitystä rakkaudesta. Vähän blogijutun julkaisun jälkeen näin myös tapahtui kun tapasin Heidin, joka tuntui kuin olisin löytänyt sielunkumppanin.

Tapaamisemme oli hyvin erikoinen. Heidi oli nähnyt kuvani ja haastatteluni Sadankomitean jutussa ja hänelle oli tullut selittämätön vahva tunne olla minuun yhteydessä. Heidi laittoi minulle viestiä ja kysyi jotain järjestöasiaa, koska molemmat olimme kiinnostuneita turvallisuuspolitiikasta ja olimme tekemisissä saman järjestön kanssa. Vastasin Heidille, mutta en saanut häneltä vastausta kuin kuukauden jälkeen, koska hän oli meditaatioretriitissä. Vastauksessaan Heidi kysyi minulta voisimmeko tavata. Luulin tapaamisen liittyvän meidän järjestöjuttuihin ja Heidilläkin oli tämä alkuperäisenä ajatuksena. Jutustelumme olikin aluksi melko kevyttä. Yhdessä vaiheessa tapaamista muistan Heidin koskettavan kättäni ja sen jälkeen jotenkin maailmani pysähtyi ja tunsin valtavaa rakkaudellisuutta. Tämä avasi jonkin tunnelukon minussa ja pystyin avautumaan Heidille täysin. Tapaamisen jälkeen laitoin Heidille viestiä, jossa kerroin tapaamisen kokemuksestani ja Heidi kertoi myös kokeneensa samanlaisia tunteita. Meillä molemmille tuli tunne, kun olisimme tunteneet toisemme kauan aikaa.

Muutama päivä tapaamisen jälkeen Heidi kysyi voisiko tulla minun luokseni yöksi. Suostuin ehdotukseen ja hän tuli asunnolleni. Meillä oli todella herkkä kohtaaminen, jossa keskustelimme todella intensiivisesti. Kohtaamisemme syveni ja suutelimme myös kiihkeästi. Lopulta päädyimme sänkyyn ja harrastimme seksiä. Meillä kummallakin on ollut hankalia seksikokemuksia, mutta meidän kesken pystyimme olemaan todella sellaisia kuin olemme. Minulla on vahvoja feminiinisiä piirteitä ja se myös vaikuttaa seksuaalisuuteeni. Lisäksi minun vammani takia minun peniksessä ei ole tuntoa, miksi erilaiset tuntoaistikokemukset ovat minulle todella tärkeitä. Heidi kuitenkin suhtautui fyysisiin haasteisiini todella ymmärtäväisesti ja seksimme olikin molemmin puolin nautinnollista.

Heidillä ei ollut omaa asuntoa siihen aikaan ja hän asui kaverinsa luona. Minä ilmoitin, että hän voisi olla luonani siihen asti kuin vain haluaa. Heidi jäikin luokseni pidemmäksi aikaa. Parin viikon päästä menimme Heidin ystävien luokse ja hän keskusteli siellä kavereidensa kanssa heidän yhteisestä asumissuunnitelmasta. Hänen oli tarkoitus muuttaa heidän kanssa yhteiseen kommuuniin. Tällöin menimme yhdessä kävelylle kahdestaan ja menimme istumaan leikkipihan keinulle. Siellä kysyin Heidiltä haluaisiko hän muuttaa pysyvästi luokseni asumaan. Hän oli todella otettu tarjouksesta ja lopulta suostui. Heidi oli todella liikuttunut ehdotuksestani. Meillä ei kummallaan ole mitään haaveita naimisiin menosta tai lapsista, minkä vuoksi hän sanoikin että minun esittämäni yhteenmuuttoehdotus oli hänelle vähän sama kuin kosinta.

Asuimme yhdessä koko syksyn ja se oli maagista aikaa. Olimme täysin rakkauden huumassa ja koimme nyt yhdessä samanlaisia ihmeellisiä henkisiä kokemuksia kuin silloin tietoisuuden heräämiseen aikaan olin kokenut yksin. Kävimme usein yhdessä kävelyllä läheisellä Longinojalla ja siitä menimme Fallkullan kotieläintilalle, jossa kävimme moikkaamassa lampaita. Teimme myös ihania luontoretkiä Lammassaareen ja muihin pääkaupunkiseudun luontokohteisiin. Heidi kirjoitti kokemuksiensa innottamina runoja, jotka hän julkaisi blogissaan. Meille tuli myös perheenlisäystä, kun Heidi hankki meille kolme hiirtä. Minulla oli ollut ennen Heidiä kolme pitkää suhdetta eli olin kokenut kyllä alun ihastumishuuman aiemmin, mutta Heidin kohdalla kokemus oli kuitenkin täysin erilainen ja sellainen, mitä en ollut ikinä kokenut.

 Meillä molemmilla oli vastustusta perinteistä parisuhdetta kohtaan, minkä vuoksi jo suhteen alussa sovimme, ettei suhteestamme tulisi perinteinen parisuhde. Emme kuitenkaan määritelleet suhdettamme tarkemmin. Heidi oli tapaamisen aikaan polyamorinen ja hänellä oli muutamia tapailukumppaneita. Minulla ei ollut kokemusta polyamoriasta ja siihen aikaan en ollut kovin innoissani polyamorisen suhteeseen hyppäämisestä. Meidän suhde kehkeytyi aluksi myös hyvin tiiviiksi ja sovimme, että pidämme suhteen ainakin aluksi monogamisena.

Olimme molemmat hyvin sitoutuneita ja kiinnostuneita maailmanparantamisesta. Keskustelimmekin monesti kaikenlaisista yhteiskunnallisista aiheista. Lopulta aloimme myös suunnittelemaan, mitä voisimme yhdessä tehdä yhteiskunnalllisen muutoksen ajamiseksi. Päätimme alkaa suunnittelemaan systeemisen muutoksen ajamiseen liittyvää kollektiivia, johon pyysimme mukaan joitain ystäviämme. Suunnittelupalavereissa mietimme erilaisia toimintavaihtoehtoja. Lopulta perustimme systeemisen muutoksen ajamiseen keskittyvän ajatus- ja toimintahautomo Creaturan.

Yhteinen matkamme vie Etelä-Amerikkaan

Loppuvuodesta 2018 Heidi sai työharjoittelutarjouksen Brasilian Curitibasta ja hän päätti hyväksyä sen. Olin jo pitkään suunnitellut, että haluaisin joskus kokeilla asua pidemmän aikaa ulkomailla ja päätin lähteä mukaan. Tätä edelsi aikamoinen pohdiskelu, koska tietoiseksi tulemisen jälkeen olin alkanut entistä enemmän pohtia oman käytökseni hiilijalanjälkeä ja halusin, että reissulla on jokin syvempi merkitys. Päätin kuitenkin, että reissu on minulle myös hyvä oppimiskokemus erilaisista ekologisista ja sosiaalisista haasteista joihin voisin siellä perehtyä. Kehitin myös Etelä-Amerikkaan liittyvän hankeidean, jolle en kuitenkaan saanut rahoitusta. Teimme kuitenkin reissusta erilaisia julkaisuja ja lopulta Heidi kirjoitti reissun opeista myös tietokirjan.  

Lähtöni oli minulle haasteellinen, koska minulla oli paljon kiinnikkeitä Suomessa kuten omistusasunto. Onneksi sain sen vuokrattua pois, joten pääsin lähtemään. Sopeutuminen Curitibaan oli minulle aluksi hankalaa, koska minulla oli paljon kaikenlaisia ruokarajoitteita, joista osa oli jo mennyt neuroosin puolelle. Lisäksi minulla oli vielä edellisen vuoden työprojekti, jota minun täytyi jatkaa vielä Curitibassa. Nautin kuitenkin siellä olosta ja siellä oli upeita luontokohteita, jossa kävimme yhdessä nauttimassa paikallisista metsäisistä puistoista. Kävimme ihailemassa myös paikallisia olioita kuten kapybaroja eli vesisikoja, joita siellä oli yhdessä puistossa. 

Curitiban jälkeen lähdimme kiertämään muita Etelä-Amerikan maita. Emme halunneet lentää, joten kuljimme siellä kaikki välimatkat bussilla. Minulle bussimatkat olivat rankkoja, mutta niistä selviäminen oli voimaannuttava kokemus. Matkasimme Curitibasta Paraguayn Asuncioon ja sieltä Pilariin, jossa vietimme kolmen viikon meditaatioretriitin. En ollut aiemmin ollut yhdessäkään meditaatioretriitissä. Retriitin aikana itsetuntemukseni parani entisestään ja silloin myös palauduin takaisin henkiseltä egotripiltä. Retriiitissä kirjoitin kirjeen lapsuuden minälle ja pyysin anteeeksi, etten ollut osannut huomioida hänen tarpeitaan aiemmin. Kirjeen kirjoittaminen oli parantava henkinen harjoitus. Retriitin jälkeen aloin Heidin ehdotuksesta kirjoittamaan mielipäiväkirjaa, jota kirjoitan vielä tänäkin päivänä. Siitä on tullut yksi tärkeimmistä psyykkeeni tutkailemisen työkaluista. 

Retriitin aikana sattui kaikkea erikoista. Olimme vuokranneet mökin, jossa oli todella suuri piha. Pihalla oli vapaana strutseja, ankkoja, kalkkunoita ja joitain muita lintuja. Strutsit olivat välillä todella pelottavia ja agressiivisia. Näin myös käärmeen uiskentelemassa läheisessä joessa. Yhden kerran, kun olin meditoimassa kuulin äänen jonka tunnistin jonkinlaisen otuksen kävelyksi lattialla. Avasin silmät ja huomasin kämmenen kokoisen hämähäkin tulleen huoneen nurkkaan noin parin metrin päähän minusta. Minulla on pienimuotoinen kammo hämähäkkeihin, mutta en kuitenkaan menettänyt täysin malttiani, mutta päätin silti kävellä rauhallisesti yläkertaan. Siellä rauhoitin itseni ja päätin, että kokeilen meditoida hämähäkin kanssa ja ajattelin sen olevan hyvää terapiaa. Lopulta asetuin samalle paikalle noin parin metrin päähän hämähäkistä ja rupesin meditoimaan ja tarkkailemaan hämähäkkiä. Hämähäkki pysyi liikkumattomana koko sen ajan, joten en kokenut tilannetta enää uhkaavana. Lopussa otin Heidin ehdottamana lasikipon ja kuljetin siinä hämähäkin ulos.

Paraguayn jälkeen menimme Boliviaan, jossa olimme lopulta pari kuukautta. Siellä asuimme välillä eri kaupungeissa, koska Heidi kaipasi myös aikaa itselle. Hänen äkilliset oman tilan tarpeet olivat minulle haasteellisia, koska ne johtivat usein hylkäämispelkoihin. Selvisimme niistä kuitenkin kohtuullisen hyvin ilman isompia riitoja. Paraguayssa ja Boliviassa oli kummassakin haastavaa löytää sopivaa ruokaa, koska siellä ruoka oli todella lihapainotteista. Minulla oli hieman helpompi löytää proteiinista ruokaa, koska olin päättänyt että syön kuitenkin kalaa vaikka muuten olisikin vegaani. Söinkin usein sardiineja purkista, jos ei ollut mitään muuta saatavilla. Reissun aikana tuli nähtyä todella erilaista luontoa. Joissain paikoissa oli upeita vuoristoja, joissain taas savannityyppistä kuivaa heinikkoa ja osassa taas rehevää mangrovemetsää. Emme päässeet ikinä oikeaan sademetsään, mutta mangrovetyyppistä luontoa tuli nähtyä useammassa paikassa. Luonto ja oliokokemukset olivatkin koko reissun parasta antia. Tuli nähtyä kaikenlaisia otuksia kuten joitain lapsen peukalon kokoisia pörriäisiä (ehkä kaskaita) ja jokin lentävä hyönteinen, jolla oli pitkä oranssin värinen "naru" nokka.

Boliviassa olimme myös eräänlaisessa Camping majoituspaikassa, jossa asuimme tiipiissä vuoristoisen maiseman ympäröimänä. Siellä oli hiekkakivivuoria joka puolella. Laaksossa oli kukkaviljelmiä, joita paikalliset naiset viljelivät. Campingalueella asusteli myös jokin jäniksen näköinen otus, jolla oli tuuhea ja pörheä häntä. Heidillä tuli Boliviassa aikamoinen matkaväsymys ja hän päättikin lähteä jo takaisin Suomeen. Itse päätin vielä matkata bussilla Peruun. Olin myös melko väsynyt reissaamiseen, mutta ajattelin silti vielä käydä Perun Cuscossa. Sitä ennen kävin vielä Bolivian rantakaupungissa Copacabanassa ja sieltä menin Perun Punoon. Minulla ei ollut tapahtunut reissussa mitään ihmeempiä sählinkejä rajoilla, mutta Bolivian ja Perun rajalla en meinannut päästä Perun puolelle, koska minun oleskelulupani Boliviassa oli ollut vain yhdeksäksi päiväksi ja olin ollut siellä kaksi kuukautta. Lopulta he päästivät minut menemään ilman sakkoja. Perussa olin Cuscossa muutaman viikkoa ja tutustuin siellä edellisen majapaikan poikaan, kuka toimi minulle Cuscon oppaana. Cuscosta lensin takaisin Suomeen.

Suomeen paluu oli osaltaan helpotus, koska reissaaminen, kieli- ja ruokaongelmat alkoivat käymään raskaaksi. Suomessa kuitenkin oli taas omat haasteet. Minulla ei ollut toimeentuloa loppuvuodeksi, koska yksikään suunnittelemani hanke ei saanut rahoitusta. Siksi päätin hakea työttömyystukea. Ihmetyksekseni sainkin vielä vuoden 2016 palkkatyöhön suhteutettua ansiosidonnaista. Työttömäksi ryhtyminen oli kuitenkin identiteetille aluksi kova pala, mutta nykyään osaan suhtautua siihen jo eri tavalla. Vanhat minätarinat ovat alkaneet pikkuhiljaa murtua tietoiseksi tulemisen kautta ja se on aiheuttanut melko pahoja kasvukipuja. Niiden kanssa on kuitenkin pärjätty, kun tietää mistä ne johtuvat. Heidin kanssa meillä oli haasteita yhteensovittaa meidän erilaiset elämäntyylit, minkä takia yhdessä asuminen oli välillä melko haasteellista. Minulla on myös terveydellisiä haasteita kuten suolistosairaus, mikä aiheutti myös haasteita yhteisasumiseen.

Etelä-Amerikan reissu oli minulle kuitenkin todella merkittävä käänne elämässäni. Ennen reissua olin rajoittanut elämääni erilaisten fyysisten haasteiden takia ja kuvittelin, etten ikinä selviäisi tuollaisesta reissusta. Reissu kuitenkin kasvatti itseluottamustani ja uskallustani heittäytyä seikkailuihin.

Yhteinen tiemme vie Pohjois-Lappiin

Etelä-Amerikasta palattuamme asuimme noin puoli vuotta Helsingissä minä Tapanilassa ja Heidi Ruoholahdessa kunnes iski korona. Koronan alettua aloimme pohtia muuttamista jonnekin lähemmäs luontoa. Heidi oli ollut vaelluksilla muutamissa paikoissa Lapissa ja oli tykästynyt Lappiin, joten hän ehdotti Lappiin muuttamista. Minulle ei sinänsä ollut hirveästi preferenssejä asumiskuvioiden suhteen muuta kuin, että autottomana pitäisi kaupan olla suhteellisen lähellä. Emme löytäneet meidän tarpeisiin sopivaa asuntoa, joten päädyimme aluksi asumaan eri kyliin. Asuin itse Ivalossa omakotitalon yhteyteen lohkaistussa yksiössä ja Heidi asui pienessä yksiössä Saariselällä. Vierailimme toistemme luona melko usein ja bussimatka Ivalon ja Saariselän välillä kesti onneksi vain noin 40 minuuttia.

Asuimme noin kolme kuukautta erillään minä Ivalossa ja Heidi Saariselällä, mutta näimme toisiamme kuitenkin melko usein. Pohdimme myös erinäisiä asumisvaihtoehtoja, joita oli muun muassa ekokylään muuttaminen, oman asuntovaunun rakentaminen. Lopulta löysimme kuitenkin tarpeisiimme sopivan asunnon Näätämöstä. Näätämö oli meidän tarpeisiin täydellinen kohde, koska kylällä oli kaksi kauppaa ja kylän vierestä lähti luontopolku Kaldoaivin erämaahan. Muutimme Näätämöön syyskuun puolessa välissä ja melko pian muuton jälkeen alkoi kaamos. Kaamos oli Heidille hyvin vaikea sopeutua ja hän alkoikin viettää yhä enemmän aikaa Helsingissä. Lopulta hän päätti muuttaa Helsinkiin, mutta itse päätin jäädä Näätämöön. Lopulta asuin Näätämössä puoli vuotta. 

Näätämössä asuessani vietin aikaa hyvin paljon yksinäni vaikka ajoittain sainkin sinne myös ystävän vierailulle. Yhdessä vaiheessa Näätämössä asuessani minulle tuotiin hoitoon pahasti paleltunut pilkkasiipi lintu. Kyläläiset kysyivät minulta voisinko ottaa sen hoitoon, koska muilla kyläläisillä oli koiria. Suostuin ehdotukseen, vaikka mietin osaanko hoitaa lintua. Sain kuitenkin hyviä  hoito-ohjeita Ranuan löytöeläinhoitolasta. Pilkkasiipi alkoi kuntoutumaan pikkuhiljaa ja alkoi olemaan melko agressiivinen. Luontoon päästäminen oli kuitenkin haasteellista, koska Norjan raja oli kiinni, eikä lähellä ollut muita vesistöjä, joissa se olisi voinut selvitä. Lopulta sain hoidettua pilkkasiivelle kuljetuksen Ranuan löytöeläinhoitolaan. Valitettavasti lintu ei selvinnyt vaan kuoli siellä noin kolmen kuukauden päästä. Loukkaantuneen linnun hoitaminen oli minulle kuitenkin hyvin parantava kokemus, jossa sain tehdä konkreettista toisen hyvin voinnin edistämiseksi. 

Yhteinen matkamme päättyy eroon

Suhteessamme ilmenivät kuitenkin samoja ongelmia kuin aiemmin eli meidän tarpeet eivät oikein kohdanneet ja keskusteluyhteytemme alkoi myös katketa. Sain meille rahoituksen ekologisia elämäntapoja käsittelevään hankkeeseen ja hankkeen toteuttaminen koronan keskellä oli haasteellista ja se aiheutti myös lisäjännitettä välillemme. Meillä molemmilla oli myös omat henkiset haasteet, joiden kanssa painimme. Olin tuohon aikaan hyvin syvällä buddhalaisuuden opeissa ja toteutin useita Plum Villagen online-retriittejä. Niiden myötä aloin kyseenalaistamaan monia ajattelutapojani ja uskomuksiani. Menin ehkä hieman liian syvälle buddhalaisuuden oppeihin, minkä myötä maailmanparantamisesta tuli minulle eräänlainen pakkomielle, joka meni kaiken muun edelle. Lisäksi olin asettanut omat ekologisen elämän rajat aivan liian tiukalle, minkä vuoksi en halunnut joustaa niistä edes pienissä asioissa kuten vaikka auton vuokraamisessa.

Meillä molemmilla oli melko sekavat ajatukset siitä, mihin suuntaan suhteemme tulisi edetä. Heidillä oli vahvoja sitoutumiskammoja ja hän alkoi vetäytyä heti, kun suhteemme alkoi näyttämään hänelle liian parisuhdetyyppiseltä suhteelta. Minä taas aloin kyseenalaistamaan romanttisen suhteen tarpeellisuutta vaikka toisaalta kaipasin kaikkea sitä henkistä ja fyysistä intiimiyttä mitä romanttinen suhde toi.

Lopulta olimme tilanteessa, jossa Heidi ilmoitti, ettei tiedä tunteeko enää romanttista rakkautta mua kohtaan. En osannut ottaa hänen avautumista vastaan vaan selittelin sitä buddhalaisuuden rakkauden teorialla, jonka mukaan rakkaus koostuu neljästä rakkauden ulottuvuudesta eli rakastavasta ystävällisyydestä (halu tehdä toinen onnelliseksi), myötätunnosta (halu vähentää toisen kärsimystä), myötäilosta (halu tuottaa toiselle iloa), yhteenkuuluvuudesta (halu jakaa elämän murheet ja ilot). Buddhalaisuudessa rakkautta ei ole tarkoitus ulottaa vain lähimmäisiin vaan kaikkiin eläviin olentoihin. Eli buddhalainen rakkaus ei suoraan tunnista romanttista rakkautta. Buddhalainen rakkaus on hyvin terve malli ja sen hyödyntäminen voisi tuoda paljon myös yhteiskunnallista muutosta. Silti sen hyödyntäminen suoraan romanttisessa suhteessa on haastavaa, koska romanttiseen suhteeseen kuuluu myös vahvasti intohimo. Intohimo ei säily, jos sitä ei pidä elossa. Suhteemme alkoikin mennä enemmän ja enemmän ystävyyssuhteeksi ja sen myötä minun tarpeeni eivät tulleet hirveän hyvin kohdatuksi. En kuitenkaan osannut kommunikoida tunteistani, joka johtui osaltaan pelosta, etten halunnut aiheuttaa hänelle lisää paineita.

Lopulta Heidi ehdotti, että avaisimme suhteemme. Minulle tuntui vaikealta ajatukselta, että Heidillä olisi muita kumppaneita, koska meidän kommunikointi oli mennyt aika vaikeaksi, enkä koennut saavani Heidiltä tarvitsemaani huomiota. Heidi sanoikin, ettei hänellä ole aikaa ja jaksamista tapailla muita. Heidi kuitenkin rohkaisi minua etsimään muita kumppaneita, koska koki ettei hän pysty tarjoamaan tarvitsemaani intiimiyttä. Lopulta suostuin deittiprofiilin luomiseen, mutta en oikeasti aktivisesti hakenut seuraa. Ja jos hain niin avauduin kumppaniehdokkaille minun ja Heidin suhteesta, joka ei varmasti ollut ehkä paras tapa koittaa luoda kiinnostusta.

Emme suoraan silloin puhuneet erosta ja meidän suhteemme jäikin vähän sellaiseen epämääräiseen tilaan, vaikka todellisuudessa oli melko selvää, että romanttinen suhteemme oli päättynyt. Lopulta kävimme hyvähenkisen erokeskustelun. Suhteen päättyminen oli minulle vaikea hyväksyä ja myöhemmin olen huomannut, että taisin sivuuttaa erosta aiheutuneen tuskan kyseenalaistamalla romanttisen rakkauden tarpeelllisuuden ja keskittymällä entistä enemmän omiin maailman parannusprojekteihini. Tosin pidin Näätämössä omatoimisen meditaatioretriitin, mutta silloin eromme ei ollut vielä täysin selvää ja keskityin enemmän maailmantuskan kohtaamiseen.

Romanttinen suhde Heidin kanssa muutti minua monella tapaa, josta kerron tarkemmin seuraavassa blogijutussa.