Henkisen hyvinvoinnin edistäminen oli elämäni pelastus

17.10.2020

Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo useita blogikirjoituksia, mutta en ole ollut tyytyväinen kirjoituksiini. Siksi olen julkaissut vain yhden loppuunpalamiskokemusta sivuavan blogijutun. Syy on, että kaikki juttuni on tuntunut jotenkin vääristyneiltä. Miten kuvata voimakasta henkistä kokemusta ilman, että syyllistyy kokemuksen ylikorostamiseen tai aliarviointiin. Yksi asia, mikä auttaa on antaa aikaa kokemuksen läpikäyntiin. Olen viimeiset kolme vuotta tutkinut omaa mieltäni ja sitä kautta saanut jonkinlaisen kuvan omaan elämääni vaikuttaneista tekijöistä. Luulen, että nyt on sopiva aika käydä läpi, mitä vuonna 2016 minulle tapahtui. 

Koko aikuisikääni ovat värittäneet kaksi käytöstäni ohjaavaa tekijää. Toinen on ollut pyrkiä elämään normatiivisen yhteiskuntamallin mukaisesti ja toinen on löytää elämälleni merkitys. Nämä kummatkin kumpuavat koulukiusatuksi tulemisen kokemuksistani. Koulussa huomasin, että mahdollisimman normaaleja lapsia ei kiusattu, joten mieleni loi ihanteen mahdollisimman vähän huomiota herättävästä ihmisestä. Käytännössä siis normatiivisen yhteiskuntamallin mukaan elävästä ihmisestä. Tähän normatiivisen miehen mallin mukaisen elämän ihanteeseen kuului perhe ja vakituinen työpaikka.

Koulukiusatuksi joutuminen aiheutti myös sen, että tunsin syvää merkityksettömyyttä ja halusin pakonomaisesti etsiä elämälleni merkitystä. Merkityksellisyyteni kiinnittyi aluksi parisuhteeseen, koska kuvittelin sen tuovan elämälleni merkityksellisyyttä. Normatiivinen miesmalli sekä merkityksellisyyden kiinnittyminen parisuhteeseen, johti siihen, että parisuhteesta tuli minulle pakkomielle, joka piti saavuttaa ja pitää yllä hinnalla millä hyvänsä. Tämä johti muutamiin todella ikäviin parisuhteisiin, joissa jouduin kohtaamaan väkivaltaa uudestaan. Lopulta päätin pitkäaikaisen riitaisan parisuhteeni vuonna 2014, jonka jälkeen keskitin merkityksellisyyteni työntekoon.

Minulla oli epärealistisen kunnianhimoiset tavoitteet työlleni. Olin töissä kaupungilla, joissa toimintatavat olivat melko jähmeitä. Tämä aiheutti paljon turhautumista, kun tuntui etten saa mitään järkevää aikaan. Kaupungilla ei sinänsä kielletty mitään, mutta työtehtävät ovat aika usein ylhäältä määrättyjä. Tämä johti siihen, että tein omien määrättyjen tehtävien lisäksi tein kiinnostuksen kohteeni mukaisia projekteja. Tämä tietysti lisäsi työmäärääni kohtuuttomasti. Näiden lisäksi toimin vielä taloyhtiöni puheenjohtajana. Taloyhtiöni ajautui pahaan kriisiin vastuuttoman isännöinnin takia, minkä vuoksi jouduin käytännössä ottamaan vastuulleni isännöitsijän tehtävät. Aloin myös vuonna 2015 tekemään poliittista vaikuttamista, koska koin silloisen hallituksen teot niin epäreiluina ja tunsin olevani vastuussa tilanteen muuttamisessa.  

Loppuunpalaminen oli vanhan elämän loppu ja uuden alku

Lopputulos oli arvattavissa eli sain pahan loppuunpalamisen vuonna 2016. Samalla myös normatiivinen elämänmalli ajoi lopullisesti karille. Sitä edelsi ensimmäisen terveen parisuhteen kariutuminen sekä pitkän työprojektin loppuminen. Minun merkityksellisyyteni oli kiinnittynyt silloiseen parisuhteeseen sekä haluun saada vakituinen työpaikka. Samalla minulla oli myös pakkomielle saada aikaan jotain mullistavaa ilmastonmuutoksen hillinnässä, minkä vuoksi olin asettanut työlleni täysin epärealistiset tavoitteet. Työni päätyttyä olisin saanut jatkoa toisessa hankkeessa, mutta minun mieleni oli kiinnittynyt vakituiseen työpaikkaan, joten määräaikainen työ ei ollut sitä mitä hain. Lisäksi olin pettynyt hankkeen tuloksiin, mikä johtui osittain epärealistisista henkilökohtaisista tavoitteista.

Loppuunpalaminen oli pitkään jatkuneen henkisen taistelun yksi päätepiste eli kyse ei ollut vain yhden vuoden tapahtumista vain koko elämäni jatkuneesta henkisestä kamppailusta. Siihen liittyi voimakkaasti alkoholinkäyttöni sekä epäterveet elämäntavat. Koko vuosi 2016 oli muutenkin todella raskas myös fyysisesti. Minulla löydettiin jokin pahasti levinnyt parasiitti elimistöstäni, minkä takia jouduin syömään voimakkaita antibiootteja. Laihduin tuona vuonna noin 8 kiloa, joka on 186 senttiä ja 65 kiloa painavalle todella suuri pudotus.
Loppuunpalaminen johti mielen pahaan järkkymiseen ja koin, etten näe mitään valoa missään. Tuntui kuin joku olisi sammuttanut valot psyykkeestäni. Jos sitä pitäisi jollain sanalla kuvailla, niin se olisi henkinen kuolema. Olen potenut aikaisemmin masennusta, jota ei tosin oltu ikinä diagnosoitu. Ajattelin toista kertaa elämässäni, että pitäisikö vain antaa periksi lopettaa elämäni.

 Päätin kuitenkin, että haluan omistaa elämäni muiden auttamiseen ja siksi haluan tervehdyttää oman mieleni. Tästä alkoi mielen tervehdyttämisprosessi, jossa erilaisilla meditaatioharjoitteilla sekä erilaisista psykologisista terapioista opituilla tekniikoilla rupesin opiskelemaan omaa mieltäni ja sitä kautta pääsin käsiksi psyykkeeseen muodostuneisiin epäterveisiin ajatusmalleihin. Olin harjoittanut erilaisia meditaatiotekniikoita noin neljä vuotta ennen loppuunpalamista, mikä varmasti edesauttoi tervehtymistäni. Kirjoitin myös paljon havaintojani ylös, joka oli myös hyvin terapeuttista. Lopulta harjoitukset johtivat mieleni tervehtymiseen ja koin voimakkaan henkisen kokemuksen, jossa kaikki muuttui yhtäkkiä valoisaksi ja rakkaudelliseksi. Tätä kesti ehkä muutaman kuukauden. Sen jälkeen olin muutaman vuoden henkisellä egotripillä, jossa kuvittelin olevani jokin henkinen guru. 

Onneksi nyt on taas palattu maanpinnalle (tai ainakin lähemmäs maanpintaa) ja voin taas olla keskenkasvuinen rämpijä. Tästä suurin kiitos kuuluu nykyiselle elämänkumppanilleni, joka sopivasti haastaa ja samalla rakastaa sellaisena kuin olen. Haluan olla ikuinen keskenkasvuinen rämpijä, koska sillä tavalla olen aina avoin uusille opeille. Jos jotain olen kokemuksistani oppinut on, että omaan mieleen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen on avain oman henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen.






Nykyinen kännykkäkuvani muistuttaa aina kuka oikeasti olen. Kuva on vanha koulukuvani. Olin tullut Elannon hiihtokisoissa kolmanneksi (osallistujia neljä) ja olin ehdottomasti halunnut pukea mitallini koulukuvaan. 

Henkisen hyvinvoinnin ylläpito vaatii jatkuvaa harjoitusta

Henkisen hyvinvoinnin ylläpito vaatii kuitenkin jatkuvaa harjoitusta. Siksi harjoitan mieltäni joka päivä. Päivittäiseen harjoittamiseen kuuluu istuma- ja kävelymeditaatio joka aamu. Lisäksi teen vähintään kymmenen päivän meditaatioretriitin puolen vuoden välein, jolloin sulkeudun ulkomaailmalta ja keskityn vain mielen harjoittamiseen. Olen myös huomannut, että kirjojen lukeminen on mainio keino oman mielen ja ennen kaikkea keskittymisen harjoittamiseen. Fyysisen kunnon harjoittaminen vaikuttaa myös mieleen, minkä vuoksi joogaan neljä kertaa viikossa. Pidän myös mielipäiväkirjaa, jonka avulla pysyn paremmin kartalla mieleni tilasta ja vallitsevista ajatusmalleista. Lisäksi olen ollut juomatta alkoholia vuodesta 2017 lähtien ja olen muutenkin vaihtanut ruokavalioni terveelliseen pääasiassa vegaaniseen ruokavalioon. Nämä ovat vaikuttaneet merkittävästi mieleni tasapainoon, vaikka edelleen psyykkisiäkin haasteita riittää. Psyykkiset haasteet ovat vähän kuin sipuli eli kuorit yhden kerroksen, niin aina vaan tulee uusi.

Olen myös myötämielinen psykologisille terapiamenetelmille, mutta terapeutit eivät ole taikureita. Terapioista saa hyviä työkaluja mielen tutkimiseen, mutta ainakin oma kokemukseni on, että ne eivät auta, jos ei itse ole valmis työstämään omaa mieltään. Minulla kesti lähes 20 vuotta ja jouduin kärsimään täydellisen romahtamisen ennen kuin olin valmis todella paneutumaan mieleni tervehdyttämiseen.

Minulle oli myös todella vaikea pyytää apua tai edes myöntää tarvitsevani apua. Tämäkin on saanut alkunsa koulukiusatuksi tulemisesta, koska häpesin sitä, että olin niin heikko, etten pystynyt puolustamaan itseäni. Olen nyt myös opetellut olemaan välillä avuton, mutta siinäkin on omat huonot puolensa. Tavallaan taas pelkoni avuttomuudesta oli myös pelastukseni, koska periksi antaminen olisi ollut heikkoutta, jota en voinut sallia itselleni. Tuo ei tietysti ole ollut tervettä periksiantamattomuutta, joten nyt onkin saanut opetella luomaan uudenlaista tervettä periksiantamattomuutta sekä sopivassa suhteessa myös avuttomaksi heittäytymistä. Näiden kahden välillä on vaikea löytää balanssi, mutta se löytyy niin kuin kaikki muutkin mielensalat eli itsetutkiskelun kautta.

En halua, että tämä tarinani on mikään tarina ihmepelastumisesta. Kokemuksissani ei ole mitään ihmeellistä ja oman mielen tutkimisessa ei siinäkään ole mitään ihmeellistä. Jokaisen täytyy vaan löytää siihen itselle sopivat keinot. Sen voin sanoa, että mukavimmat keinot eivät ole yleensä kovin tehokkaita. Oman mielen harjoittamisessa on myös omat riskinsä, minkä vuoksi se on hyvä aloittaa jonkun kokeneemman ohjeistuksella tai jos mielenterveys on jo selkeästi pahasti epätasapainossa niin kannattaa ensin hakea apua ammattilaisilta. Tärkeintä on tehdä mielen harjoittamisesta kuitenkin rutiini, jos haluaa oikeasti pysyviä tuloksia. Se on minulla nykyään samanlainen rutiini kuin hampaiden pesu, minkä vuoksi se ei tunnu suoritteelta.



Meditaatio saattaa joskus näyttää tältä. Viime kesänä harjoitin meditaatiota ulkona Lapissa hyttysten keskellä (alueella oli myös Suomen armeijan ampumaharjoitukset). En ole vielä harjoituksessani niin pitkällä, että olisin voinut olla hyttysten kanssa ilman suojavarustuksia. 

Vanhoista ajatus- ja käytösmalleista pois opettelu ei todellakaan ole helppoa ja itsellänikin on vielä pitkä matka kuljettavana. Tärkeintä on kuitenkin valita elämänsä suunta ja mennä sitä kohti. Uskon löytäneeni elämälleni suunnan ja se on kohti altruistista päämäärää eli kaikkien nykyisten ja tulevien olioiden elämän vaaliminen. Se kuulostaa varmasti aika hippimäiseltä päämäärältä ja en väitä, etteikö se sitä olisi. Olen kuitenkin huomannut, että kaikki omaan tai pelkästään lähipiirin hyvinvointiin tähtäävät päämäärät johtavat aina vain pahenevaan kärsimykseen ja siksi altruistinen päämäärä on ainoa tie vapautua kärsimyksestä. 

Yksi selitys tälle on, että altruistisissa päämäärässä kärsimys on jaettua eikä henkilökohtaista. Tässä on vielä paljon opeteltavaa, koska otan altruistisen päämäärän edelleen henkilökohtaisena päämääränä, koska mieleni on edelleen yksilöajattelun harhauttama. Yksilökeskeisestä ajattelusta pois opettelu on äärimmäisen haastavaa, mutta siinä auttaisi yhteisön tuki. Siksi yksi tärkeimmistä tulevaisuuden toiveistani olisikin sopivan yhteisön löytäminen. Sopivan yhteisön löytäminen ei vaan ole niin helppoa, mutta uskon sellaisen löytyvän, kun aika on oikea. Oma elämäkumppanikin tuli elämääni silloin kuin aika oli oikea. Tärkeintä on seurata omaa sydäntään ja se vaatii, että on jatkuvasti tietoinen omista ajatus- ja käyttäytymismalleistaan.