Kala-vegaaniksi ryhtyminen oli keskeinen etappi eettisempään, terveellisempään ja vähähiilisempään elämään siirtymisessä

13.12.2020

Oman hiilijalanjälkeni pienentämisessä ruokavalion muutokset ovat olleet kaikista haasteellisimpia. Olen koko ikäni kärsinyt erilaisista vatsaongelmista, joille ei ole löytynyt mitään yksiselitteistä syytä. Sopivan ruokavalion löytäminen on ollut todella haastavaa muutenkin, joten ilmastonäkökulman sisällyttäminen siihen tuntui lähes mahdottomalta. Vuonna 2016 seurustelin kasvissyöjän kanssa ja hän sai minutkin hieman muuttamaan ruokatottumuksiani, vaikka hän ei minua siihen painostanutkaan. Aloin ensiksi muuttamaan lihansyönnin sisäelinten syömiseen (pääasiassa kanansydämiä), koska ajattelin sen olevan ainakin hieman ekologisempaa ja eettisempää, koska Suomessa ei eläimiä teurasteta sisäelinten taki

Vuonna 2016 minulla oli todella pahoja vatsaongelmia osittain johtuen ulkomailta saadusta loisesta ja osittain stressistä. Painoni putosi puolessa vuodessa 8 kiloa, joka on 186 senttimetriselle ja 65 kiloiselle aika paljon. Aloin syömään erilaisia soseutettuja ruokia ja soseutin myös sisäelimiä. Kasvisruokaan siirtyminen tuntui haastavalta, koska pelkkä kaurapuurokin sai vatsani ihan sekaisin. Elimistöni alkoi kuitenkin pikkuhiljaa parantua ja pystyin muuttamaan vähitellen enemmän kasvis- ja kalapainotteisempaan ruokavalioon, mutta söin edelleen myös lihaa ajoittain. Tosin useimmin kuitenkin edelleen sisäelimiä. Vuonna 2017 minulla alkoi terveysbuumi, jollon aloin syömään kaikenlaisia kalliita lisäravinteita. Ne auttoivat elimistön tervehdyttämisessä, mutta pian niiden syönti alkoi saada neuroottisia piirteitä.

Lihasta luopuminen tapahtui nykyisen kumppanin myötä, joka sai minut enemmän ajattelemaan myös lihansyönnin eettistä näkökulmaa. Vuoden 2017 terveysbuumiin aikaan aloin tutustumaan myös buddhalaisuuden oppeihin, joista tunnuin saavan apua omien henkisten haasteiden käsittelyyn. Buddhalaisuuden opeissa kaikki eliölajit nähdään samanarvoisina, mikä avasi myös minun silmäni näkemään muut eliölajit uudessa valossa. Lopullisesti näkökulmani alkoi muuttumaan, kun luin Mathieu Richardin Altruism -kirjan, jossa Richard kyseenalaistaa useisiin tutkimuksiin vedoten ihmiskeskeisen maailmankuvan. Se sai minut miettimään, erityisesti tehotuotannon epäeettisyyttä, mikä oli lopullinen sysäys minun lihasta luopumiseen. Päätin kuitenkin sallia itselleni kalan syönnin, koska täysvegaaniksi ryhtyminen tuntui edelleen liian haastavalta ottaen huomioon ruuansulatukseni ongelmat. Päätin kuitenkin syödä pääasiassa vain vapaana kasvanutta kalaa ja muutenkin vastuullisesti pyydettyjä ja elinvoimaisia kalalajeja.

Viime vuonna olimme Etelä-Amerikassa ja siellä lihaton elämä oli erittäin haasteellista, koska siellä liha on pää proteiinin lähde. Kasvisproteiineja oli todella heikosti saatavilla. Olimme kuitenkin puolet reissusta Brasilian Curitibassa, joka on vegaanipääkaupunki eli siellä oli kohtuulisen hyvin kasvisvaihtoehtoja saatavilla. Etelä-Amerikassa aloin pikkuhiljaa laajentamaan ruokavaliotani, joka oli terveysneuroosin jäljiltä aika haastava. Tietyt viljat, maito, palkokasvit ja kananmuna olivat kuitenkin sellaisia ruoka-aineita, joita en voinut ottaa ruokavaliooni ruuansulatusongelmieni takia, minkä vuoksi proteiinilähteiden löytäminen Etelä-Amerikassa oli todella haastavaa. Siksi jouduin turvautumaan melko kalapainotteiseen ruokavalioon. Etelä-Amerikassa kasvisproteiini oli pääasiassa papua tai hernettä, jotka ovat tottuneelle kasvisruokalijallekin joka päiväisenä ruokavaliona aika haastavia.

Suomeen tultua vuoden 2019 syksyllä huomasin, kuinka paljon uusia vegaanituotteita oli tullut markkinoille. Nykyisin vegaani valikoima on niin hyvä, että pystyy helposti löytämään itselle sopivat kasvisproteiinilähteet. Haasteena tosin vielä on joidenkin vegaanituotteiden kallis hinta varsinkin, jos haluaa valmistaa jotain hieman hienompia aterioita. Itse olen onneksi tottunut syömään kaikenlaisia ihmepöperöitä (otsikkokuvassa herkkuni eli soijabologneeseletut), joten en ole ruuan suhteen nirso. Olen myös hyvin tarkka ruokahävikin suhteen, joten kehitän ruuantähteistä aina jonkin uuden ruokalajin. Tykkään myös kokeilevaa kokkailua, jossa keksitään reseptit omasta päästä. Siinä kirjoitamaton sääntö on, että kaikki syödään mitä tehdään eli vaikka ruokalaji menisi pieleen niin se on syötävä. Ainoastaan heitän pois sellaiset ruuat, mitkä syötynä aiheuttaisivat minulle vatsaongelmia ja niin pahasti pieleen menneitä ruokia teen onneksi hyvin harvoin. 

Olen tällä hetkellä vielä kalavegaani, mutta syön kalaa nykyään hyvin harvoin. En kuitenkaan ole valmis täysin luopumaan kalasta, koska ravintoloissa ja tuttavilla vieraltaessa sopivan ruokalajin löytäminen gluteenittomalle vegaanille olisi liian hankalaa. Tiedostan kuitenkin joka kerta, kun syön kalaa, että syön elävän olennon, enkä yritä pakoilla vastuutani. En kuitenkaan vello itsesyytöksessä, koska se ei auta mitään, vaan ajattelen, että pyrin parhaani mukaan varjeleemaan kaikkien elävien olentojen elämää. Kalavegaaniksi ryhtymisellä on ollut iso merkitys myös hiilijanjälkeeni, koska ruokavalioni aiheutti noin 20 % hiilijanjäljestäni. Suurin ilmastovaikutus on erityisesti punaisen lihan vähentämisellä. Kalavegaaniksi ryhtymisellä on ollut myös positiivisia vaikutuksia terveyteeni ja ruuansulatukseeni, joka on parempi kuin ikinä aikaisemmin vaikka tosin edelleen riittää haasteita.

Kannustankin kaikkia muuttamaan pikkuhiljaa ruokavaliotaan kasvispainotteisempaan suuntaan ja huomaat sillä olevan vaikutusta myös terveyteen ja psyykkeeseen. Tärkeintä on olla rehellinen itselleen ja muille. Lihantuotanto on hyvin epäeettistä ja epäekologista ja se on vaan fakta, jonka jokaisen lihansyöjän tulisi hyväksyä. Itsensä tai muiden syyllistäminen ei kuitenkaan ole oikea tapa käsitellä asia. Richardin Altruism-kirjassa on tähänkin hyvä vinkki. Richard tuo esille katumisen ja syyllisyyden välisen eron. Katumisessa ihminen pyrkii muutokseen, mutta syyllisyydessä ihminen helposti lamaantuu. Siksi on parempi katua kuin syyllistyä. Katumisessa on tärkeä rehellisesti sanoa, että tämä on paras mihin tällä hetkellä pystyn ja koittaa pikkuhiljaa muuttaa tottumuksiaan.

Ps. Jos kiinnostaa halvat ja nopeat ruokaohjeet, niin tässä on mun vinkit, mutta muista kokeilevan keittiön kirjoittamaton sääntö "kaikki syödään mitä kokataan!" :-) 
https://docs.google.com/document/d/1NE8gZxHIvzmDlVIZrJDcOVM6m_QZ-ydZgKoBwaUYmxE/edit?usp=sharing