Kapitalistinen elämänmalli luo epäterveet tavoitteet elämälle
Sinkkuna eläessäni juhannukseen liittyy myös hankalia tunteita. Juhannus on sellainen juhla, jota monet tykkää viettää oman kumppanin/perheensä kanssa. Kävin pari viikkoa sitten tapaamassa ystävääni (mun entinen kumppani), joka asuu nykyään kumppaninsa, lapsen ja kahden koiran kanssa omistusasunnossa. Pari viikkoa aikaisemmin kävin tapaamassa toista ystävääni (mun edellinen kumppani), joka asuu hänen kumppaninsa ja koiran kanssa omistusasunnossa. Olen tyytyväinen, että pystyn aidosti iloitsemaan entisten kumppaneiden uudesta elämästä, johon he tuntuvat olevan tyytyväisiä. Kahden edellisen kumppanin kanssa muodostuneet suhteet olivat monella tapaa parantavia ja opin niissä todella paljon itsestäni. Molemmat erot olivat hyvin raskaita johtuen varmaan siitä, että heitä edeltäneet suhteet olivat monella tapaa traumaattisia. Vierailut eivät kuitenkaan aiheuttaneet mitään haikailua, jossa toivoisin olevan heidän uusien kumppaneiden tilalla. Muutenkin vierailuista tuli tosi hyvä fiilis.
Täytyy kuitenkin myöntää, että vierailut pistivät miettimään nykyistä elämänpolkuani ja siihen liittyviä valintojani. Molemmat entiset kumppanit elävät suurilta osin nyt sellaista elämää, jollaista itsekin kuvittelin haluavani. Haluni eivät kuitenkaan olleet omia vaan yhteiskunnan ja muiden ihmisten luomia odotuksia siitä, millaista elämää minun kuuluisi haluta. Loppuunpalaminen ja sitä seurannut henkinen muutos kuitenkin sysäsi minut nykyiselle polulle. Enkä voi sanoa, ettenkö kyseenalaistaisi nykyistä polkuani. Hyvin usein ajaudun samoihin keloihin siitä, että olenko tehnyt suuren virheen, kun käytännössä luovuin vanhasta urastani ja elämänmalleistani. Syitä epäilyyni on monia. Yksi keskeinen syy, miksi koen painetta palata yhteiskuntanormin mukaiseen elämään on yhteiskunnallinen paine. Yhteiskunnallinen paine syntyy ajatuksesta, jossa yhteiskuntanormin mukainen elämä on paras tapa maksaa takaisin yhteiskunnalle ja omille vanhemmilleen sekä esivanhemmilleen kaikesta siitä, mitä on yhteiskunnalta, edellisiltä sukupolvilta, vanhemmiltaan ja esivanhemmiltaan saanut. Näin kestävän kehityksen parissa toimivana olen alkanut kyseenalaistamaan tuota ajatusmallia.
Tässä jutussa en kuitenkaan käsittele elämatapoja kestävän kehityksen osa-alueiden eli ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmista, koska niitä pohdintojani teen edustamassani ajatus- ja toimintapaja Creaturassa. Ehkä sen verran kuitenkin avaan teemaa, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kyseenalaistaa kenenkään elämäntapoja. Muutenkin eri elämäntapamallien sisäiset eroavaisuudet ekologisessa ja sosiaalisessa kestävyydessä ovat huomattavasti suurempia kuin elämäntapamallien väliset erot. Tarkoittaa siis sitä, että perhekeskeinen omakotiasuminenkin voi olla hyvin ekologista tai hyvin epäekologista.
Normatiivinen menestystarina ei luo tervettä motivaatiota elämänmuutokselle
Tiedostan olevani monessa suhteessa etuoikeutetussa asemassa. Erityisen merkittävä etuoikeus on taloudellinen turvallisuus, joka on suurelta osin vanhempieni ansiota. Teen joka päivä meditaation jälkeen kiitosharjoituksen, jossa kumarran kaikille elämääni vaikuttaneille olennoille. Se on osoittautunut hyväksi nöyryysharjoitukseksi, koska henkisellä polulla tulee helposti astuneeksi henkisen egoismin miinaan. Huomaan kuitenkin, että minuun vaikuttaa myös yhteiskunnallinen paine hyödyntää etuoikeuttua asemaani menestymiseen. Kapitalistinen tarinan mukaan osoittaisin parhaiten kiitollisuutta etuoikeutetusta asemasta pyrkimällä saavuttamaan normatiivisen elämän eli kumppanin, kaksi lasta, asunnon ja vakituisen koulutusta vastaavan työn tai yrittäjyyden. Enkä voi sanoa, etteikö tuokin tarina olisi tuonut hyvää. Olen itsekin tuon tarinan tuotos ja merkittävä osa Suomen hyvinvoinnista on peräisin tuon tarinan ohjaavasta voimasta.
Ikävä kyllä kyseinen tarina ei luo kovin tervettä motivaatiota elämänmuutokselle. Monet eivät etuoikeutetusta asemastaan huolimatta löydä itselleen sopivaa kumppania tai työpaikkaa. Tai jos sattuvat saavuttamaan vakityön tai menestyvän yrittäjyyden ja parisuhteen, niin nekin ovat katoavaisia. Työn menetys/oman yrityksen konkurssi tai parisuhteen kariutuminen on kapitalistisen elämäntarinan mukaan epäonnistuminen. Olen myös itse saanut kokea, kuinka etuoikeutettu asema ei suojaa kärsimykseltä. Omaan aikuisikääni vaikutti masennus, liiallinen alkoholinkäyttö sekä epäterveet parisuhteet, joiden kaikkien juuret ovat ainakin osittain kokemassani kouluväkivallassa. Kapitalistisessa tarinassa traumoista ei selvitä oman hyvinvoinnin takia vaan palvellakseen yhteiskuntaa (joka todellisuudessa tarkoittaa hyvin toimeentulevien pääomaa). Siksi joka kerta päädyn samaan lopputulokseen eli siihen, että yhteiskuntanormin mukaisen elämän tavoittelu ei ainakaan minun tapauksessa tuo hyvinvointia.
Tärkeintä on valita tietoisesti omaa elämää ohjaavat tarinat
Myös koko velka-ajattelu on sellainen, minkä en halua olevan keskeinen elämääni ohjaava tekijä. Minun elämänmallissa keskeinen ohjaava tekijä on kaiken elämän suojelu, jotta kaikilla olisi yhtä hyvät edellytykset hyvään elämään kuin minulla. Parhaiten pystyn tuohon elämällä omannäköistä elämääni, joka tuo itselleni onnellisuutta ja merkityksellisyyttä, jota voin levittää ympärilleni. Olen valinnut kyseisen mallin pitkän henkisen työstämisen ja pohdinnan tuloksena, joten valinta on tehty tietoisesti. Huomaan kuitenkin, että valintoihini liittyy myös uhrautumista, mikä taas on äärimmäisen huono motivaatio elämänmuutokselle. Olen halunnut ottaa maailmanparantajan roolin, joka uhraa oman elämänsä muiden elämän suojeluun. Tuon tausta tulee mun masennushistoriasta, jossa joskus tein epätoivoisen lupauksen elää elämäni muita varten. Kestävän kehityksen kannalta uudenlaisten elämäntapojen tulisi olla houkuttelevia. Uhrautumiseen perustuvat elämäntavat ovat kuitenkin päin vastoin äärimmäisen epähoukuttelevia, minkä takia muutoksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on lähes olematon. Siksi olenkin pyrkinyt nyt luomaan sellaisia elämäntapoja ja elämänpolkua, joka toisi itselleni merkityksellisyyttä ja iloa.
Täytyy sanoa, etten todellakaan ole vielä siinä pisteessä. Täytyy olla kuitenkin armollinen ja ymmärtäväinen itselle myös elämänmuutoksen hitaudesta, koska uudenlaisen elämänmallien kehittäminen ja omaksuminen on huomattavattavasti hitaampaa kuin vanhojen totuttujen elämänmallien seuraaminen. Enkä sano koskaan en koskaan eli pidätän myös oikeuden mennä nykyisenkaltaisen yhteiskuntanorminmukaiseen elämään, jos elämäni sellaiseksi joskus muodostuu. Juuri tällä hetkellä se tosin näyttäytyy melko epätodennäköiseltä. Huomaan, että deittailukokemukseni myös vaikuttavat siihen, miksi välillä kyseenalaistan elämänvalintojani. Niistä kerron tarkemmin seuravassa blogijutussa.