Menneisyyden positiiviset kokemukset voi tuoda nykyhetkeen
Päätin käydä mökillä, kun sain yhdistettyä kätevästi treffit Lahdessa ja mökkireissun. Olen viettänyt lapsuudessa usein kesät mökillä muorin, vaarin, siskon ja muorin koiran kanssa. Olen miettinyt useasti, kuinka paljon oikeasti muistan lapsuudestani ja kuinka paljon kuvat ja vanhempien kertomukset ovat luoneet valemuistikuvia. Sillä ei sinänsä ole merkitystä. Olen ottanut vanhempien valokuva-albumeista kännykkäkuvia ja niiden avulla palautellut lapsuuden tapahtumia mieleeni.
Lapsuuteni on ollut monessa suhteessa onnellista aikaa. Kouluväkivaltakokemukset on vaan värittänyt lapsuuden muistot, koska ihminen muistaa selviytymisvaiston takia ikävät muistot herkimmin. Siksi olen halunnut tietoisesti syöttää hyviä muistoja lapsuudestani. Muori on opettanut minulle paljon taitoja kuten tulen tekemisen. Lapsena olinkin innokas grillin ja nuotioiden sytyttäjä. Nykyäänkin nuotion tekemisestä nousee hyvät muistot mieleen. Toinen muisto on muorin ja Kalle koiran kanssa tehdyt retket ja erityisesti retkien evästauot. Kävelimme usein muorin mökiltä suvun mökille, jonne on noin 2 km ja pidimme puolivälissä eväsatauon. Evästaukotraditio on jatkunut aikuisenakin.
Mökillä käyntiin liittyy myös surua, koska monet metsät, missä lapsena kuljeskelin on hakattu aukeaksi tai istutettu jokin pöheikkö. En kuitenkaan jää vellomaan ikäviin tunteisiin vaan hyväksyn nykytilan ja pyrin toiminnallani muuttamaan tilanteen. Tarkoitukseni ei ole suojella vain itselle tärkeät metsät vaan kaikkien eliölajien metsät, minkä takia koitan vaikuttaa systeemiseen muutokseen.
Toinen muutos on pienten kyläkauppojen häviäminen. Kävin mökiltä kaupassa isän sähköpyörällä. Matkaa on noin 17km suuntaansa ja matkalla isoja mäkiä. Sähköpyörällä kesähelteellä se vielä meni, mutta en kokeilisi samaa talvella. Lapsuudessani oli kylällä jopa kaksi kyläkauppaa, joissa käynti oli aina jännittävä osa mökkikokemusta. Kylällä kävi joskus myös kauppa-auto, jossa vierailu on jotenkin jäänyt mieleen. Kyläkauppojen kohdalla en kuitenkaan edes odota muutosta, koska pienten kyläkauppojen säilyttäminen ei vaan ole taloudellisesti kannattavaa. Lapsuudessa muistuu myös mökkikylän läheisen tunnelman, jossa kaikki naapurit tunsi toisensa. Nykyään ihmiset ovat enemmän omissa porukoissaan, joka on myös ihan ymmärrettävää. Kyllä siellä edelleen on kuitenkin myös ainakin naapurihenkistä yhteisöllisyyttä. Itsellä tosin ei ole hirveästi kokemusta nykyhetken kyläyhteisön tilanteesta, koska olen siellä niin harvoin.
Olen kiitollinen ja iloinen, että lapsuuteni mökki on vielä tallella. Olen kuitenkin nähnyt vanhempieni kautta, kuinka paljon aikaa ja jaksamista mökin ja mökkipihan laitto vaatii. En ole innokas remontoija tai puutarhan laittaja, minkä takia en ole kovin innoissani ajatuksesta ryhtyä hoitamaan mökkiä ja pihaa sitten, kun vanhemmat eivät enää siihen kykene. Samasta syystä minulla ei ole minkäänlaisia haavekuvia ihanasta omakotiasumisesta, koska tiedän myös omakotitaloon liittyvän työtaakan. Vanhempien omakotitalon kohtalo on myös toinen iso kysymys. Olisi sinänsä sääli, jos joutuisimme luopumaan molemmista, mutta katsotaan jos keksisi jonkun yhteisöllisyysratkaisun. Tosin en ole hirveästi kiinni missään paikassa tai materiassa. Eniten kiinnityn ihmisiin ja muorin kokemus osoittaa, että yhteys säilyy myös kuoleman jälkeen.
Menneisyyden muistelussa onkin tärkeää, ettei jää menneisyyteen vaan tuo menneisyyden positiivisia kokemuksia nykyisyyteen. Tästä esimerkkinä tulen tekeminen nykyisin tuo mieleen ihania mielleyhtymiä lapsuuden kokemuksiin muorin kanssa vietetystä ajasta. Tulentekokokemuksisa menneisyys ja nykyisyys yhdistyy. Oikeastaan ainoa, mitä nykyisyyteen ei voi tuoda on vuorovaikutteista läsnäoloa muorin kanssa. Tämä onkin syy, miksi vuorovaikutteinen läsnäolo on niin tärkeää ihmissuhteissa. Se on myös syy, miksi pidän läsnäolotaitoa keskeisimpänä henkisenä taitona.