Olemme kaikki samankaltaisia kärsiviä olentoja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta

18.06.2021

Suvi Auvisen Kaltainen valmiste on yksi parhaista ei-fiktiivisistä kirjoista, minkä olen lukenut/kuunnellut. Suvin elämäntarina resonoi syvästi varmasti myös siksi, että olemme lähes samanikäisiä. Meidän elämät ovat kuitenkin olleet täysin erilaisia. Itse olen hyvätuloisen perheen kasvatti, kenen ei oikeasti ole tarvinnut pelätä selviämisen puolesta.

En kuitenkaan voi sanoa, että olisin kasvanut rikkaassa perheessä. Vanhempani ovat kuuluneet ylempään keskiluokkaan. Minut on kasvatettu säästeliäisyyteen ja työntekoon, minkä takia olen ollut työelämässä aina 19 vuotiaasta lähtien ja säästänyt koko aikuisikäni. Minun elämäni on muutenkin kulkenut yhteiskuntanormia ihannoiden aina vuoteen 2016 asti, jolloin loppuunpalamiskokemus sysäsi minut nykyiselle anarkismin polulle. En tosin aikaisemmin ole kutsunut nykyistä elämäntyyliäni anarkismiksi, mutta Suvin kirjan myötä tunnistin olevani anarkisti.

Olen tuntenut syyllisyyttä omasta asemastani, joka on yksi syy nykyiseen maailmanparannusvimmaani. Päällimmäisenä motiivina maailmanparantamisvimmaani ei kuitenkaan ole syyllisyys vaan aito myötätunto heikommassa asemassa olevia kohtaan. Syyllisyysmotiivi on saanut toimintaani kuitenkin epäterveitä piirteitä, jotka ovat johtaneet myös vihaan muutosvastaisia ihmisiä kohtaan. Suvin kirjan myötä aloin kuitenkin näkemään oman asemani hieman terveemmässä valossa.

Vähävaraisuus ei automaattisesti tarkoita kurjaa elämää eikä taloudellinen turva tuo onnellisuutta

Suvin elämänkokemuksista huomaa, että vähävaraisuus ei automaattisesti tarkoita kurjaa elämää. Siksi minun ja monen muun hyväosaisen suhtautuminen vähävaraisiin autettavina ressukoina kaipaa myös uudelleenmäärittelyä. Tarve nähdä toiset autettavina ressukoina nousee omasta merkityksettömyyden kokemuksistani, jota yritän lievittää pakkoauttamisella. 

Minun elämänkokemuksistani taas huomaa, ettei taloudellinen turva tarkoita automaattisesti onnellista elämää. Suvin elämä on ollut monelta osin huomattavasti rikkaampaa kuin omani. Nuoruusvuosiani varjosti koulukiusauksesta aiheutunut masennus, jota hoidin alkoholilla ja bilettämisellä. En kuitenkaan ole surullinen elämästäni vaan olen saanut kokea myös upeita hetkiä. Kaikki elämänkokemukseni ovat tehneet minusta sellaisen kuin nyt olen, joten olen kiitollinen kaikista elämänkokemuksistani.

Tosin oma päätelmäni Suvin kokemuksista on pelkästään kirjan kertomuksistani tekemien tulkintojen varassa, joten se ei välttämättä vastaa Suvin kokemuksia. Suvin kokemuksista kuitenkin käy myös ilmi, kuinka raskasta omasta selviämisestä stressaaminen on. Enkä osaa edes kuvitella, millaista elämäni olisi ollut, jos olisin kaikkien muiden elämän haasteiden lisäksi joutunut miettimään myös taloudellista selviämistä. Taloudellinen turva tuo kuitenkin mielenrauhaa, mutta se ei tuo onnellisuutta. En siis missään nimessä halua myöskään romantisoida vähävaraisuutta. Siksi haluan tehdä parhaani, että kenenkään ei tarvitsisi pelätä oman ja läheisten selviämisen puolesta. Haluan kuitenkin myös kyseenalaistaa vallitsevaa ajatusta siitä, että kaikkien tulisi tavoitella taloudellista vaurastumista ja että se olisi jotenkin oikotie onneen.

Oman kokemukseni myötä ainakin olen huomannut, että tietyn materiaalisen ja taloudellisen tason saavutettua pystyy elämään tasapainoista ja merkityksellistä elämää hyvin vähäisillä kuluilla. Siksi haluan oman esimerkkini avulla edistää vapaaehtoista kohtuullisuutta eli vähäkulutuksellista elämäntapaa, jonka ylläpito onnistuu pienilläkin tuloilla.

 Tiedän, että vapaaehtoinen kohtuullisuus ei ole kaikille mahdollista, mutta juuri minunkaltaiset hyväosaiset tulisikin saada houkuteltua kohtuullisuuteen ja ajamaan heikommassa asemassa olevien aseman parantamista. Syynä tähän on, että taloudellisesti hyväosaiset aiheuttavat suurimmat ympäristöhaitat. Lisäksi köyhyyden poistaminen on ekologisesti mahdotonta, jos hyväosaiset ihmiset eivät ole valmiita tinkimään eduistaan. Tässä varmasti joillain herää kysymys hyväosaisten kohtuullistamisen kansantaloudellisista vaikutuksista. Sitä en lähde tässä avaamaan, mutta siitä voi lukea aikaisemmasta blogikirjoituksestani

Oman etuoikeutetun aseman maksimaalinen hyödyntäminen ei ole helppo tehtävä

Olen lukenut paljon erilaisista tavoista mitata etuoikeutettua asemaa. Määrittelyeroista riippumatta olen etuoikeusasteikolla melko korkealla. Tämä on asettanut minulle hirveät paineet hyödyntää asemaani maksimaalisesti. Olen myös vähätellyt omia kärsimyskokemuksiani, koska olen kokenut, ettei etuoikeutettuna ihmisenä minulla ole oikeutta valittaa kärsimyksistäni. Olen kuitenkin oppinut olemaan myötätuntoinen itseäni ja muita hyväosaisia kohtaan.

Haluan kuitenkin tehdä parhaani heikommassa asemassa olevien auttamiseksi. Tässä haasteena vain on, että pitäisi valita kohteensa, koska heikossa asemassa olevia on niin paljon. Yhtenä ratkaisuna tähän on esitetty efektiivistä altruismia, mistä myös Suvin kirjassa on maininta. Valitettavasti asia on hyvin paljon monimutkaisempi kuin monissa efektiivisen altruismin nimiin tehdyissä analyyseissä on esitetty

Efektiivisen altruismissa on usein arvotettu hyväntekeväisyyskohteita niiden tehokkuuden mukaan. Niissä kuitenkin joudutaan tekemään rankkoja arvovalintoja, joita ei välttämättä ole avattu tarkemmin. Arvovalinnoilla valitaan usein tällä hetkellä apua tarvitseva ihmishenki ykköseksi, joka jättää muiden eliölajien ja tulevien sukupolvien pelastetut ihmis- tai muiden eliölajien henget toissijaiseksi. Lisäksi yhden ihmishengen pelastaminen saattaa ilman ongelman juurisyihin puuttumista johtaa kierteeseen, jossa pelastettavia tulee koko ajan vain lisää ja samoja ihmisiäkin saattaa joutua pelastamaan useita kertoja. Jos kaikki tekisivät lahjoituspäätöksen tuollaisen efektiivistä altruismin nimiin tehdyn arvovalinnan mukaan, niin sillä olisi katastrofaaliset seuraukset muille eliölajeille sekä tuleville sukupolville. Tämä ei tarkoita, etteikö myös hädässä olevia ihmisiä pitäisi auttaa.

Itselle valinta kärsivien olentojen välillä on tuntunut kuitenkin mahdottomalta, minkä takia pyrin vaikuttamaan rakenteelliseen ongelmaan. Sitä kautta pyrin vaikuttamaan siihen, miksi eri väestöryhmät, tulevat sukupolvet, muut eliölajit ja luonto on laitettu taistelemaan keskenään elinmahdollisuuksistaan.

Pelkästään rakenteelliseen ongelmiin vaikuttaminen on kuitenkin henkisesti raskasta, koska muutokset ovat hitaita ja yhden ihmisen rooli on usein pieni. Lisäksi tuntuu siltä, että kääntää selkänsä tämän hetken kärsiville olennoille samalla kun yrittää saada aikaan rakenteellisia muutoksia. Siksi on tärkeää toimia myös ruohonjuuritasolla sekä tukea auttamistyötä tekeviä järjestöjä. Teki mitä tahansa, niin joutuu koko ajan painimaan oman merkityksettömyyteensä kanssa. Tässäkin suhteessa faktoihin perustuva efektiivinen altruismi saattaisi antaa hyvin kylmän kuvan omista vaikuttamismahdollisuuksista. Monessa tapauksessa hyväosainen länsimaalainen on osa ongelmaa, vaikka kuinka yrittäisi elää yhteiskuntanormin vastaisesti. Siksi tehokkuusajattelulla tarkasteluna monen länsimaalaisen tehokkain vaikutuskeino olisi luultavasti testamenttilahjoitus ja itsemurha. Tähän en kuitenkaan halua kenenkään päätyvän, minkä takia tehokkuusajattelu ei ole hyvä työkalu systeemisten ongelmien ratkaisemiseen.

Olen urani alussa toiminut paljon myös ruohonjuuritasolla, joka on antanut hyvän kuvan siellä toimimisen haasteista. Lahjoitan vuosittain noin 5-10 % menoistani auttamis- ja kehitystyötä tekeville järjestöille. Nykyistä elämääni voisikin monella tapaa kutsua anarkismiksi. Olen päättänyt rikkoa kaikkia yhteiskunnasta tulevia normimalleja. Meillä on tässäkin suhteessa Suvin kanssa täysin vastakkaiset elämänpolut. Koko aikuisikäni pyrin elämään mahdollisimman yhteiskuntanormin mukaista elämää, koska luulin sitä haluavani. Tämä polku kuitenkin törmäsi seinään vuoden 2016 loppuupalamisessa, mikä sysäsi minut nykyiselle anarkismipolulle.

Minun anarkismini on kuitenkin hyvin erilaista kuin se, millaiseksi tyypillinen anarkismi mielletään. Tarvitsemme kuitenkin monenlaista anarkismia. Hyväosaisten anarkismilla on myös merkittävä yhteiskunnallinen merkitys, koska köyhyyttä tai muiden eliölajien ja luonnon pelastamista ei pystytä toteuttamaan, jos hyväosaiset eivät ole valmiita tinkimään asemastaan ja eduistaan.