Tutkimusmatka itseen - Paras ystävänpäivälahja

Ystävänpäivä on hyvä päivä aloittaa ystävyys tärkeimmän ystävän eli itsensä kanssa, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Usein sanotaan, että ei voi rakastaa muita, jos ei rakasta ensin itseään. Tämä kuullosti aikaisemmin todella typerältä ja harhaiselta kuvitelmalta. Tuolloin en todellakaan rakastanut itseäni ja halusin olla hyvä ystävä kaikille läheisille. Todellisuudessa kuitenkin oma pahointini alkoi näkyä myös ulospäin ystävyyssuhteissa ja intiimeissä ihmissuhteissa. Nyt olen viimeiset viisi vuotta tehnyt itsetutkiskelua ja opetellut rakastamaan itseäni.

Vuonna 2017 koin voimakkaan henkisen kokemuksen, josta lähti parin vuoden henkinen egotrippi. Tuona aikana halusin kuvitella olevani täysin uusi ihminen ja ettei vanhaa minää enää olisi olemassa. Menneisyys kulkee kuitenkin aina mukana alitajunnassa ja sieltä nousee aina uusia römpiöitä, kun luulee päässeensä jo  römpiöistä eroon. Römpiöt ovat Psykologi Toni Dunderfeltin keksimä sana mieleen pyörimään jääneistä tunteista. Itselle itsetutkiskelussa tärkeintä on ollut tunnistaa mielessäni olevat römpiöt ja sitä kautta pystyy suhtautumaan ihan eri tavalla mielestä nouseviin tunteisiin. Kirjoitan myös päivittäin mielipäiväkirjaa, johon kirjoitan havaintojani tunteisiini, ajatuksiini ja käyttäytymiseeni vaikuttaneista tekijöistä.

Yksi tärkeä tekijä itsensä kanssa ystävystymisessä on oppia kuuntelemaan omaa sisäistä lasta. Meillä kaikilla mielessä asustaa sisäinen lapsi, joka aina väliajoin ilmoittaa olemassaolostaan. Yksi sisäinen lapsen avunhuudoista voi olla vihan tunteet. Aikaisemmin suhtaudun hyvin negatiivisesti minun mielessä kytevään vihaan ja vihasin vihaani. Tämä ei ole todellakaan kypsä lähestymistapa ja se johtaa vihan kasvamiseen. Luettuani Thich Nhat Khanin Anger -kirjan opin suhtautumaan vihaan ihan eri tavalla. Vihaisuuden tunteiden voi ajatella olevan meidän sisäisen lapsen avun huutoja. Näin ajatellen voi suhtautua vihaan lempeästi ja vihan noustessa pyrkiä tyynnyttämään vihaa lempeästi. Tämä ei todellakaan ole helppoa, mutta olen kuitenkin tämän oivalluksen avulla pystynyt suhtautumaan vihaani lempeämmin ja vihaisuuteni on ainakin jonkinverran lieventynyt.

Mitään oikotietä itsetutkimuksen polulla ei valitettavasti ole. Olen aikaisemmin myös ollut hieman skeptinen istumameditaation vaikuttavuuteen, mutta täytyy kyllä nyt myöntää, että todelliset läpimurrot itsetutkiskelun polulla on tullut vasta sen jälkeen, kun rupesin säännöllisesti meditoimaan. Viime vuonna tein myös kolme meditaatioretriittiä, joista ensimmäinen oli kumppanini kanssa tehty 17 päivän retriitti, toinen oli 5 päivän sooloretriitti ja kolmas 10 päivän sooloretriitti. Olen huomannut, että puolen vuoden välein tulisi tehdä vähintään 5 päivän retriitti. Retriiteissä olen noudattanut aina samoja sääntöjä eli ei mitään viihdykkeitä muuta kuin vihko ja kynä. Puhelinta olen käyttänyt vain meditaatiokellona. Mediaatioharjoitteita olen tehnyt itselle sopivassa määrin eli noin 4-5 tuntia päivässä, joista osa on ollut kävelymeditaatioita. 

Retriiteissä maksimoi ajan itsetutkiskeluun, joka on todella tärkeää itsetutkimuskelun parantumiseksi. Ihminen yleensä täyttää kaikki luppoajan jollain tekemisellä, jottei vaan tarvitsisi olla itsensä kanssa. Itsetuntemukseen parantamiseen käytetty aika on parasta aikaa oman elämänlaadun parantamiseksi. Täytyy kuitenkin sanoa, että itsetutkiskelu ei todellakaan ole mikään hyvinvointimatka. Usein hyvinvointi katoaa kuitenkin yhtä nopeasti, kun se on tullutkin. Hyvinvointi on yleensä aina kytköksissä johonkin katoavaan, minkä vuoksi pysyvää hyvinvointia ei voi mitenkään saavuttaa. Siksi koko hyvinvointi on aika harhaanjohtavaa ja sitä ei tulisi edes tavoitella. Järkevämpää on tavoitella rakkaudellisuutta, jonka saavuttamiseksi tarvitaan ensin mudassa rämpimistä. Olen kehittänytkin tähän oman sloganin "from welness to shitness". Voisinkin miettiä alkavani shitness valmentajaksi. Shitnessin kautta oppii hyväksymään ja rakastamaan itseään ja elämäänsä juuri sellaisena kuin se on.

Lopuksi haluan jakaa tähän teille retriitissä itselleni kirjoittaman rakkauskirjeen. En olisi ikinä pystynyt kirjoittamaan tuollaista, jos en olisi ensin tehnyt syviä sukelluksia omaan mieleeni. Täytyy kuitenkin totuuden nimissä sanoa, että lopussa kuvailema "perille" pääsy elämänvirtaan ei tarkoita, etteikö olisi kärsimystä tai että siinä voisi vain kellua passiivisena. Elämänvirrassa pysyminen vaatii jatkuvaa tiedostamista ja se taas vaatii jatkuvaa itsetutkiskelua, minkä vuoksi meditoin joka päivä. Tiedostamisen kautta oppii myös elämään kärsimyksen kanssa, jolloin lopulta kärsimys on osa elämää. Olen kuitenkin tässä vielä täysin alussa, mutta tärkeintä onkin ensin löytää tämä polku ja lähteä seuraamaan sitä.

Rakkauskirje itselle:

Rakas Timo,

Olen pahoillani, että julistin sinut kuolleeksi. Sinä et ole kuollut, enkä halua sinun sinun kuolevankaan. Sinä olet osa minua nyt ja aina elämäni loppuun asti. Syy, miksi julistin sinut kuolleeksi oli, etten hyväksynyt sinua ja sinun tekojasi. Tiedän nyt, että kaikki tekosi ja tekemättömyytesi on tapahtunut sen hetkisen henkisen kykysi mukaan. Ymmärrän, että olet toiminut egosi ajamana, joka rakentui kokemasi kärsimyksen varaan.

Sinä jouduit kestämään vuosien ajan kestävää fyysistä ja henkistä väkivaltaa, jota ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan. Kärsimyseksellesi ei kuitenkaan ole syyllisiä. Sinulle kärsimystä aiheuttaneet ihmiset olivat samalla tavalla kärsimyksen varaan rakentuneiden egon ajamia kuin sinäkin. Minä saan olla kiitollinen sinulle, että kestit kaiken sen kärsimyksen ajautumatta vihan tielle. Kokemasi kärsimys on nykyään minun rakkauden ja elämänviisauteni lähde, joten kärsimyksei ei ole ollut turhaa.

Olen hävennyt sinun olemustasi ja käytöstäsi, minkä vuoksi en halunnut sinun olevan osa minua. Sinä et ole syyllinen käytökseesi sen enempää kuin sinulle kärsimystä aiheuttanee ihmiset, vaikka aiheutit teoillasi kärsimystä muille olioille ja ennen kaikkea itsellesi. En enää häpeä sinua vaan olen ylpeä sinun teoistasi. Pystyit kärsimyksestäsi huolimatta rakentamaan hyvän elämän, jonka pohjalle olen pystynyt rakentamaan uuden elämänpolun. Nykyisen elämäni ehdoton rakkaus on sinun elämänkokemuksesi tulosta. Kaikki vuosien ajan etsimäsi rakkaus on nyt löytynyt ja se löytyi sinusta. Enää ei tarvitse etsiä tai yrittää saavuttaa mitään, koska olemme jo perillä. Meidän tulee vain seurata elämänpolkuamme ja mikä parasta meidän ei tarvitse kulkea sitä yksin.  Olen aina sinun tukenasi. Hengitä vain sisään ja kuulen kutsusi. Otan sinut syliini ja pidän sinusta huolta aina elämämme loppuun asti.

Rakkaudella,
Timo