Henkinen romahdus johdatti tietoisen elämän polulle

Viime vuoden marraskuussa vietettiin mielenterveysviikkoa, jonka teemana oli toipumisrauha. Itselle henkisestä romahtamisesta toipuminen on ollut melkoista vuoristorataa. Olen kokenut hyvin voimakkaan henkisen kokemuksen, jota jotkut kutsuvat tietoisuuden heräämiseksi. Siihen aikaan luulin selättäneeni jo kaikki henkiset haasteeni ja koin ehdotonta rakkautta ja onnellisuutta. Tärkein henkinen oppi, minkä olen kantapään kautta oppinut on, ettei mikään ei ole pysyvää. Tämän sain itsekin kokea, kun henkiset haasteet palasivat takaisin erityisesti intiimeissä ihmissuhteissa.

Elämä tietoisuuden heräämisen jälkeen ei ole ollut mitenkään helppoa eikä se ole tarkoittanut jotain oikotietä onneen. Se on tarkoittanut myös sitä, että pystyn/joudun pohtimaan valintojani ja niiden seurauksia todella paljon. Joskus se tekee elämästä hyvin haasteellista, koska olen virittänyt moraalisen komppassini usein aivan liian tiukalle. Sen myötä myös kontrolloin käyttäytymistäni usein turhan tiukkaan. Tarkoittaen sitä, etten salli itselle mitään virheitä ja saan hirveät omantunnon tuskat, jos mitenkään vahingossakaan satutan toista. Ihmissuhteissa tulee väistämättä tehtyä virheitä ja satutettua toista. Kyse on vaan siitä, ottaako vastuun mokistaan ja on aidosti pahoillaan ja tukee toista pääsemään yli mokan aiheuttamista seurauksista. Tuossa asiassa olen mielestäni kehittynyt todella hyvin ja toimin mokaustilanteissa usein ihan oikein.

Olenkin jo luopunut ajatuksesta, että mielenterveyden kohdalla voisi edes puhua mistään totaallisesta parantumisesta. Näenkin, että mielenterveyttä tulisi pitää yllä ihan samalla tavalla kuin fyysistäkin terveyttä eli se on elämänmittainen prosessi.

 Olen käynyt viimeisen puolen vuoden aikana useasti Merja Kallungin järjestämissä syvähengitykseen keskittyvissä työpajassa. Työpajat ovat olleet todella voimakkaita syväsukelluksia oman mielen syvyyksiin ja on tullut kohdattua hyvin vaikeita tunteita. On hämmästyttävää, kuinka mielen syvyyksistä löytyy aina vaan uutta "mutaa" vaikka on jo kymmenen vuotta puhdistanut lukuisilla menetelmillä omaa mieltä. Tosin kehollisia menetelmiä olen tehnyt huomattavasti vähemmän, mikä on luultavasti vaikuttanut toipumiseen. Täytyy kuitenkin sanoa, että tilanteeni oli vuonna 2016 tapahtuneen loppuunpalamisen ja henkisen romahtamisen jäljiltä niin paha, että oli pakko ensin saada psyykkeeni edes hieman parempaan tasapainoon ennen kuin olisin edes pystynyt aloittamaan mitään kehollisia menetelmiä. Muutenkin olen hyvin skeptinen sen suhteen, että henkisistä haasteista voisi koskaan päästä eroon. Olenkin jo luopunut ajatuksesta, että mielenterveyden kohdalla voisi edes puhua mistään totaallisesta parantumisesta. Näenkin, että mielenterveyttä tulisi pitää yllä ihan samalla tavalla kuin fyysistäkin terveyttä eli se on elämänmittainen prosessi.

Tässä esitetyt lähestymistavat eivät sovellu kaikille. Omaan mieleen sukeltamisessa on myös vaaroja kuten uudelleentraumatisointi tai psykoosi. Olen itsekin aloittanut mielentutkimisen hyvin pienestä ja pikkuhiljaa tehnyt vaativampia harjoituksia. Olen myös ollut hyvin itseohjautuva enkä ole tukeutunut hirveästi muiden apuun ainakaan suoranaisesti. Se on johtunut enimmäkseen omista henkisistä haasteitani ja ajatteluvääristymistäni, enkä suosittele lähestymistapaa muille. Olen myös monesti puskenut itseäni henkisiin haasteisiin liian syvälle ja liian nopeasti, enkä myöskään ole osannut aina pitää kiinni elämään iloa tuovista asioista. Siksi on hyvä löytää sopiva tasapaino oman roolin ja toiseen tukeutumisen välillä sekä positivisten asioiden lisäämisen ja mielen syvyyksissä olevien haasteiden kohtaamisen välillä.

Intentioni oman mielen työstämiseen ei ole ollut suoraan oman hyvinvoinnin parantaminen vaan alunperin lähdin parantamaan mieltäni, jotta voisin auttaa muita haastavassa tilanteessa olevia. Oman mielen tutkimisessakaan ei merkittävin intentioni ole ollut oma hyvinvointi vaan itsetutkiskelun kautta pyrkiä ymmärtämään itseä, muita sekä yhteiskuntien toimintatapoja. Lähestymistavassani on ollut hyviä ja huonoja puolia. Hyvä puoli on se, että suhtautumistapani on tuonut merkityksellisyyttä elämääni myös hyvin haastavissa elämäntilanteissa, jolloin olisin saattanut ajautua itsetuhoisiin tekoihin ilman suhtautumistapani tuomaa merkityksellisyyttä. Huonona puolena on, että kyseisen lähestymistavan myötä on suuri houkutus sivuuttaa oma kärsimys. Yhdessä vaiheessa koin, että haluan olla niin resilienssi, että mitä vain tapahtuu, niin mieleni ei saa järkkyä yhtään. Tuollainen ajattelutapa on hyvin haitallista. Mielenvaihtelut on hyvin normaalia ja terveellistä.
Olen huomannut, etten ole ikinä julkaissut tarkempaa kuvausta kokemastani henkisestä romahtamisesta ja siitä toipumisesta, joten seuraavisssa kahdessa osioissa on vuonna 2018 kirjoittamani selostus henkisestä romahduksesta ja siitä toipumisesta, joka johti lopulta tietoisuuden heräämiseen.

Ihmisrobotti hajoaa

Kouluvakivaltakokemusten myötä olen kokenut vahvaa merkityksettömyyttä, jota olen koittanut korvata milloin alkoholilla, milloin toksisilla suhteilla ja viimeisimmän väkivaltaisen suhteen kariutumisen jälkeen aloin korvata merkityksettömyyttä työllä. Tein töitä määräaikaisessa hankkeessa todella paljon ja kuvittelin vähän liikaakin saavani aikaan jotain todella merkittävää. Valmistuin vuonna 2010 kierrätystekniikan diplomi-insinööriksi kymmenen vuoden tuskaisen opiskelun jälkeen. Valmistumisen jälkeen olin noin kuusi vuotta erilaisissa ympäristöalan tehtävissä kolmessa eri kaupungissa ja yhdessä konsulttiyrityksessä. Useiden vuosien kokemus kuntapuolen työtehtävistä sai näkemään, kuinka paljon turhan byrokratian kautta tulevat tehtävät kuormittavat kuntapuolen työntekijöitä.Viimeisin tehtäväni oli energiatehokkuuteen liittyvän tietoisuuden lisäämiseen liittyvässä hankkeessa. Hankkeen tavoitteena oli asukkaiden ja myöhemmin taloyhtiön päättäjien energiatehokkuustietoisuuden parantaminen. Minulle tavoite ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kunnianhimoinen, joten oma tavoitteeni oli saada kiinteistö- ja rakennusalalla pysyvä muutos aikaan. Tavoite oli neljän vuoden hankkeessa toteutettavaksi varsin epärealistinen.

Hankkeiden johtaminen tapahtuu yleensä hankkeen johtoryhmässä, joka päättää hankkeen resursseista ja joissain tapauksissa myös toimintatavoista. Mielipiteeni toimintatavoista ovat olleet vahvoja, ja sainkin joissain asioissa tahtoni läpi. Ongelma oli vain, etten osannut hallita ajatuksiani. Usein tuntui, että kollegani osasi käyttää aivojani paremmin kuin minä itse. Se johtui hänen kyvystään haastaa ajatteluani kysymällä tarkentavia kysymyksiä ideoistani. Joskus saatoin tuskastua, kun en osannutkaan vastata esitettyihin kysymyksiin.

Nyt jälkeenpäin ymmärrän, mistä oli kyse. Ongelmana oli, etten toiminut tietoisesti, vaan yritin epätoivoisesti vaikuttaa kaikkeen ja saada jotain merkityksellistä aikaan. Monissa tapauksissa sain monet uskomaan tiettyihin näkemyksiini asioista. Ymmärrykseni kasvettua tajusin olleeni osittain väärässä. Asioiden korjaaminen ei kuitenkaan onnistunut enää, sillä toiminnan suunnan muuttaminen on julkisen puolen jäykän johtamiskulttuurin takia pitkä prosessi. Usein saattoi mennä jopa vuosi ennen kuin toiminnan suuntaa voitiin muuttaa. Kukaan ei kuitenkaan kieltänyt kehittämästä toimintaa, mutta vanhoista toiminnoista ei voitu luopua. Kaikki ongelmalliset toimimattomat toimintatavat eivät olleet minun ideoita vaan ne johtuivat hankkeen ongelmallisista tavoitteista, joissa korostettiin tavoitettujen ihmisten määrää. Tämä johti siihen, että tein toiminnan kehittämistä ja uusia kokeiluja vanhojen työtehtävien lisäksi. Näin ollen tein periaatteessa useampaa työtä samaan aikaan.

Hankkeen viimeisenä vuotena minulle alkoi tulla paniikki saada suuria tuloksia aikaan ja nopeasti. Kaupungilla on todella paljon turhaa byrokratiaa, jotka vievät tolkuttomasti työaikaa. Lisäksi otin itselleni joitain työtehtäviä, mitkä eivät periaatteessa kuuluneet tehtäviini. Otin ne silti tehtäväkseni, koska minulla oli hirveä tarve saada vaikuttaa kaikkiin itselle tärkeisiin asioihin. Viimeisenä vuonna en kokenut enää saavani työssäni tarpeeksi merkityksellisiä asioita aikaan, joten rupesin käyttämään vapaa-aikaani poliittiseen vaikuttamiseen. Lisäksi toimin oman taloyhtiöni hallituksen puheenjohtajana. Taloyhtiömme oli pahassa kriisissä heikon kiinteistönpidon takia, jonka takia otin suurimman osan isännöitsijän tehtävistä itselleni. Lopulta jouduin itse tekemään muun muassa yhdeksän huoneiston kylpyhuoneremontin kilpailutuksen sekä pieleen menneen kattoremontin oikeudenkäynnin valmistelut ja asianajajan palkkaamisen.

Loppuunpalaminen ei kuitenkaan johtunut liiasta työmäärästä vaan enemmänkin työn merkityksen katoamisesta ja liiasta "turhasta työstä.

Vaikeinta kaikissa näissä tehtävissä oli byrokratiasta johtuvien tehtävien hoitaminen, joka kuormitti työtä entisestään. Olisin ehkä pystynyt suoriutumaan tehtävistäni ilman loppuunpalamista, jos olisin voinut antaa kaikki rutiinihommat jonkun toisen hoidettavaksi. Kaiken tämän lopputulos oli arvattavissa eli sain pahan loppuunpalamisen. Loppuunpalaminen ei kuitenkaan johtunut suoraan liiasta työmäärästä vaan enemmänkin työn merkityksen katoamisesta ja liiasta "turhasta työstä".

Hankkeemme sai resursseihin nähden ihan kohtuullisia tuloksia. Osa hankkeen toiminnoista jäi pysyviksi palveluiksi. Tosin samanlaista toimintaa oli tehty myös muissa organisaatioissa, mutta silti positiiviiset kokemukset palveluista luultavasti vauhdittivat pk-seudun kaupunkien innostusta ottaa palvelut käyttöön. Olin silti melko pettynyt hankkeen tuloksiin. Olin myös herätellyt toiveita, että olisin saanut kehiteltyä itselleni pysyvän työpaikan kaupungilta. En kuitenkaan onnistunut siinä, mikä lisäsi pettymystäni. Tosin olisin voinut jatkaa toisessa hankkeessa, mutta siinä vaiheessa se ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Hankkeen viimeisenä vuotena aloin seurustelemaan silloisen työkaverini kanssa. Silloisen kumppanin rakkaudellinen myötätunto auttoi minua hyväksymään itseni ja näkemään menneisyyden väkivallan vaikutukset. Hankkeen viimeisenä vuotena minulla alkoi olemaan todella pahoja fyysisiä oireita ja laihduin 8 kiloa puolessa vuodessa. Yksi syy saattoi olla reissussa saamani parasiitti, joka heikensi jo ennestään heikkoa vastustuskykyäni. Aloin voimaan myös henkisesti todella huonosti ja silloinen parisuhteeni alkoi sekin ajautua kriisin. Huomasin, kuinka en enää pystynyt olemaan yhtään läsnä. Tuntui, kuin alkaisin irtautumaan itsestäni. Muistan, kuinka joskus tuntui kuin katsoisin omaa elämääni lintuperspektiivistä ilman mahdollisuutta vaikuttaa elämäni kulkuun. Myöhemmin silloinen kumppani sanoi haluavansa erota. Samanaikaisesti työprojektini lähestyä loppua ja koin, että en saanut siinä aikaan sellaisia tavoitteita mitä olin sille asettanut. Loppuunpalamisen myötä koin myös totalllisen henkisen romahtamisen.

Myöhemmin tunnistin, kuinka henkinen romahtaminen oli kytkeynyt kouluväkivaltakokemuksiin. Kouluväkivallan seuraus oli, että halusin tulla mahdollisimman normaaliksi yhteiskunnan silmissä. Se tarkoitti perhettä ja vakityöpaikkaa. Siksi olin alitajuisesti asettanut tavoitteekseni vakityöpaikan ja perheen perustamisen. Molemmat haaveistani kariutuvat, kun parisuhteeni päätyi eroon ja työssäni en pystynyt hankkimaan itselleni vakituista työpestiä. Nämä yhdessä olivat minulle liikaa ja ne suistivat minut todelliseen henkiseen helvettiin.

Ulos henkisestä helvetistä

Olen harjoittanut tietoista pohdiskelua teini-ikäisestä lähtien, mikä on myös ollut merkittävä tekijä itsetietoisuuden parantumisessa. Täytyy kuitenkin rehellisyyden nimissä sanoa, että psyykkinen kehitykseni ei ole ollut mitenkään tasaista. Ensimmäiset neljä vuotta kehitykseni oli lähes olematonta. Olin psyykkisesti hyvin heikossa kunnossa ja todella stressaantunut. Sain rauhoitettua mieleni aina puolen tunnin meditaatiossa ehkä 5-10 minuuttia. Näin ollen olin lähes koko muun ajan täysin stressaantunut ja pystyin olemaan rentoutuneessa tilassa ehkä 5-10 minuuttia päivässä. Mieleni rauhattomuus näkyi jatkuvana ajatusten pommituksena eli mieleeni tulvi jatkuvasti vaihtuvia ajatuksia, joita en pystynyt mitenkään hillitsemään. Muistan vuonna 2014 miettineeni, miksi on niin että pystyn hallitsemaan muun muassa käteni liikkeitä mutten mitenkään mieleeni tulvivia ajatuksia. Sen jälkeen aloin epäsäännöllisesti kokeilemaan erilaisia mielenhallintakeinoja, joista ensimmäisenä kokeilin mindfulnessia. Se ei kuitenkaan ollut sellaista mindfulnessia, mihin myöhemmin syvennyin vaan se oli käytännössä rentoutusharjoituksia. Ne olivat kuitenkin hyvä aloitus mielenharjoittamisen polulla.

Kukaan ei pysty sulkeltamaan mieleesi ja puhdistamaan sitä haitallisista mielenmuodostumista.

Käänne psyykkisessä kehityksessä tapahtui vuonna 2016 kärsittyäni totaallisen loppuunpalamisen ja henkisen romahtamisen, jota voisi kuvailla henkiseksi kuolemaksi. Se oli niin voimakas kokemus, ettei sitä voi mitenkään sanoin kuvailla. Voin vain sanoa, etten ihmettele, miksi jotkut ihmiset päätyvät tekemään itsemurhan. Haluaisin sanoa, että minut pelasti lähimmäisteni rakkaus, mutta se ei ole täysin totta. Lähimmäisten rakkaus on ollut todella suuri tekijä siinä, että olen jaksanut kaikkien näiden vaikeuksien keskellä. Sairastuneen mielen voima on kuitenkin niin valtava, että kukaan ulkopuolinen ei pysty sinua pelastamaan. Kukaan ei pysty sulkeltamaan mieleesi ja puhdistamaan sitä haitallisista mielenmuodostumista. Loppujen lopuksi olet taistelussa yksin vaikkakin läheisten ja ammattilaisten tuki on usein myös tärkeässä roolissa. Apua kannattaa hakea ja ottaa vastaan, mutta silti on hyvä ymmärtää oma rooli psyykkeen parantamisessa.

Luulisin, että yksi syy periksiantamattomuuteni oli sama syy kuin se, miksi olin tähän tilanteeseen joutunut. Koulukouluväkivallan kohteeksi joutumisen yksi merkittävin seuraus oli sallimattomuus minkäänlaisiin heikkouksiin. En sallinut itselleni mitään heikkouksia, minkä vuoksi en voinut myöntää tarvitsevani apua. En myöskään voinut antaa periksi, koska se olisi tarkoittanut myöntymistä heikkouksilleni. Siksi minun oli vain jatkettava "showta" vaikka mitä tapahtuisi. Henkisen romahtamisen jälkeen lupasin itselleni, että tervehdytän oman mieleni, jotta voin auttaa muita. Mielen tervehdyttämisprosessissa päästin irti vanhasta todellisuudestani ja vanhoista uskomuksistani. Tutkin omaa menneisyyttäni ja kirjoitin ylös kaikki merkittävimmät menneisyyden tapahtumat ja käyttäytymistäni ohjaavat uskomukset. Olin opetellut erilaisia henkisen työstämisen tekniikoita erilaisista verkkokursseista, terapioista sekä henkisten opettajien opetuksia seuraamalla.

Mielenhallintatekniikoiden avulla menin mielessäni niihin tilanteisiin, missä minulle oli selkeästi jäänyt käsittelemättömiä kokemuksia. Tällaisia olivat esimerkiksi koulussa ja parisuhteissa tapahtuneet väkivaltakokemukset. Menin niihin tilanteisiin mielessäni sekä kokijana että tarkkailijana. Kokijana koin kaikki tunteet, mitä silloin en halunnut kokea. Tarkkailijana tarkkailin ikäviä tapahtumia ja annoin itselleni sellaista tukea ja myötätuntoa, jota olisin silloin tarvinnut. Näiden avulla sain avattua mielessäni olleita tunnelukkoja ja ne lopulta johtivat valtavaan tunneryöppyyn. Tunnelukkojen avauduttua itkin pari viikkoa melkein koko ajan. Tämän jälkeen koin todella voimakkaan henkisen kokemuksen jota jotkut kutsuvat tietoisuuden heräämiseksi.

Tietoisuuden herääminen oli uskomattomin kokemus, mitä olen ikinä kokenut. Ihmettelin maailmaa kuin pikkulapsi, joka kokee kaiken ensimmäistä kertaa. Kaikkialla koin vain ehdotonta rakkautta, iloa ja onnellisuutta. Henkisen romahtamisen aikaan koin kaikki ihmiset todella negatiivisina ja tuntui, kun kaikkialta huokuisi vain negatiivista energiaa. Heräämisen jälkeen tilanne oli täysin päinvastainen. Tuntui kuin kaikista ihmisistä huokuisi ehdotonta rakkautta. Mielentilani pysyi tuollaisena noin kolme kuukautta.

Tietoisuuden herääminen muuttaa ajattelutapoja pysyvästi

Ymmärrän hyvin, että voimakkaan henkisen kokemuksen jälkeen moni haluaa eristäytyä yhteiskunnasta omaan yhteisöön. Yhteiskunnassa eläessä on hyvin vaikea pitää yllä pysyä tietoisena, koska moni ihminen elää täysin erilaisessa todellisuudessa. Tiedostamiskykyä käytän yhtenä mielen havannointitason määritelmänä. Tiedostamiskyky on kuitenkin moniselitteisempi kuin pelkästään se, kuinka kykenevä olet havannoimaan itseäsi ja ympäröivää maailmaa. Havainnointikyky on kuitenkin yksi merkittävimmistä tekijöistä korkean tiedostamistason ihmisillä. Tärkeintä on kuitenkin se, kuinka pystyt irtautumaan henkisestä autiomaatio-ohjauksesta. Tuo on hieman hankalasti selitettävä, joten selitän sen oman esimerkin kautta. Ennen henkistä romahtamista ajatteluani ja käyttäytymistäni ohjasivat tiedostamattomat tekijät, jotka eivät olleet itseni valitsemia vaan ne tulivat muilta ihmisiltä ja yhteiskunnasta. Tietoisen heräämisen myötä havahduin, kuinka olin tiedostamattomasti muokannut elämänvalintojani kohti elämää, mitä en itse ollut valinnut.

Tietoisuuden heräämisen jälkeen aloin pohtimaan elämäni suuntaa eri tavalla ilman ulkopuolelta tulevaa ohjausta. Usein saatetaan väittää, ettei omaa mieltä voi hallita. Se on kuitenkin täysin perätön harhaluulo. En osaa suoraan sanoa, kuinka paljon muutoksista johtuu tietoisuuden heräämisestä ja kuinka paljon muutokset selittyvät vain henkinen harjoituksen myötä tulleista muutoksista. Uskoisin kuitenkin, että merkittäviä muutoksia saa aikaan myös pelkällä henkisellä harjoittamisella vaikka tietoisuuden heräämistä ei kokisikaan.

Yksi tärkeä kyky on kuitenkin havainnoida omia tunteita ja ajatuksia sekä päättää itse, miten reagoi mihinkin tunteeseen tai ajatukseen.

Yksi merkittävimmistä kärsimystä aiheuttavista tavoista on ihmisten tapa identifioitua ajatuksiin ja tunteisiin. Henkisen harjoittamisen myötä olen oppinut irtautumaan ajatuksistani ja tunteistani eli en identifioidu niiden kautta, mutta annan niille kuitenkin tarvittavan huomion. Minulle on muodostunut kyky havainnoida omia tunteita ja ajatuksia sekä päättää itse, miten reagoi mihinkin tunteeseen tai ajatukseen. Toinen merkittävä mielenhallinnan kyky on kyky vaihtaa minäroolia kokijan ja tarkkailijan välillä. Tarkkailijana pystyy myös pohtimaan asioita objektiivisesti ilman oman egon aiheuttamia uskomuksia ja ennakkoluuloja. Olen myös tullut tietoiseksi omista minätarinoista, jotka aiemmin määrittelivät minuuteni eli egon/identiteetin.

Tiedostamiskyvyn parantamisen lisäksi olen aktiivisesti kehittänyt myös myötätuntotaitojani erilaisilla henkisillä harjoituksilla. Myötätuntotaitojen opettelussa yksi keskeinen harjoitus on asettua toisen asemaan ja pyrkiä sitä kautta ymmärtämään toisen kokemuksia. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan omaksua toisen kokemuksia itselle vaan tarjota aitoa yhteyttä ja myötätuntoa toiselle pysymällä kuitenkin omassa kokemusmaailmassa. Toisen kokemusmaailmaan sukeltamisessa helposti tulee omaksuneensa toisen tunteet ja silloin menettää oman toimijuuden ja kyvyn tarjota toiselle turvaa ja myötätuntoa.

Myötätuntotaitojen avulla olen myös alkanut kokea aitoa myötätuntoa kaikkia ihmisiä ja muita eläinlajeja kohtaan. Siinä on auttanut erityisesti buddhalaisuuden opit kaikkeudesta eli kaikkien elävien olentojen samankaltaisuudesta. Sen myötä asetin elämäntehtäväkseni tehdä kaikkeni turvatakseni mahdollisimman henkisesti rikas elämä kaikille nykyisille ja tuleville olennoille. Kirjoitin tästä blogijutun vuonna 2019. Elämäntehtävääni liittyen perustin silloisen kumppanin ja joidenkin ystäviemme kanssa Creatura kansalaisjärjestön, jonka kautta olen koittanut parhaani mukaan edistää elämäntehtävääni. Täytyy kuitenkin myöntää, että tällä hetkellä koen hyvin vahvaa riittämättömyyttä ja jonkin verran myös toivottomuutta elämäntehtäväni ja nykyisen maailman tilanteen välisen ristiriidan vuoksi. Tätä aihetta olen sivunnut viime vuonna Creaturan blogissa julkaistussa jutussa. 

Tietoisuuden herääminen on vaikuttanut myös ihmissuhteisiini ja erityisesti romanttisiin suhteiisin. Tästä kerron lisää seuraavassa blogijutussa.