Jokaisella tulisi olla oikeus määritellä oma identiteettinsä haluamallaan tavalla
Identiteetti on yksi asia, minkä kanssa olen kamppaillut koko aikuisikäni. Identiteettikysymykset tulivat esille myös Taksvärkki ry:lle tekemässäni kouluvierailutyössä. Kevään aikana pidin muutamia yläastelaisille ja ammattikoululaisille suunnattuja etätyöpajoja Tarksvärkin vammaisten kokemaa syrjintää käsittelevään kampanjaan liittyen.
Kampanjassa tuodaan esille vammaisten kokemaa syrjintää ja esitetään keinoja syrjinnän vähentämiseksi. Aihe oli minulle hyvin henkilökohtainen, koska minulla on synnynnäinen selkäydinvamma. Vammani on melko lievä, eikä se ole aiheuttanut juurikaan toimintarajoituksia. Tosin kiitos tästä kuuluu Suomen terveydehuollolle ja yhdenvertaisia palveluita ajaneille eli tilanteeni voisi olla paljon huonompi, jos olisin syntynyt johonkin toiseen maahan. Tilanteeni voi kuitenkin myös heiketä, koska joudun turvautumaan päivittäin ilmaiseksi saataviin terveystarvikkeisiin. Yhteiskunnallisten palveluiden mahdollisen romahtamisen myötä myös kyseisten apuvälineet saattaisivat tulla maksullisiksi tai pahimmassa tapauksessa niiden tuotanto loppua kokonaan. En kuitenkaan pelkää hirveästi omaa pärjäämistäni, mutta omien etuoikeuksien tunnistamisen kautta pystyn tunnistamaan paremmin yhdenvertaisuuden haasteita mahdollisissa kriisitilanteissa.
Taksvärkin kampanja oli äärimmäisen opettava kokemus. Huomasin, että olin itsekin syyllistynyt disabilismiin eli vammaisten syrjintään. Usein vammasta kertoessani korostin vammani lievyyden olleen onnekas sattuma. Tuolla kommentilla kuitenkin oletan, että vaikeasti vammaisen elämä olisi automaattisesti jotenkin onnettomampaa kuin oma elämäni. Tuossa taustalla on kuitenkin myös omien kärsimyskokemusten vähättely, joka johtaa juurensa taas syyllisyyteen omasta hyväosaisuudesta. Siksi en ole myöskään kokenut olevani oikea ihminen edustamaan vammaisia. Meillä kaikilla on kuitenkin omat kärsimyskokemukset takana, joten kokemusten arvottelu ei ole millään tapaa järkevää.
En ole myöskään halunnut identifioitua vammaiseksi. Aikaisemmin syy oli vammaisuuteni häpeäminen, joka juontaa juurensa lapsuudessa kokemaani kiusaamiseen. Nykyään kartan kaikenlaisia pysyviä identifiointeja, johon taas vaikuttaa buddhalainen elämänkatsomukseni. Suhtaudunkin identiteettitekijöihin (mm. sukupuoli, vammaisuus/vammattomuus, ikä) vähän niin kuin vaatteisiin eli päätän itse, koska haluan pukea minkäkin vaatteen.
Yhdenvertaisuuden edistäminen törmää toiseuttamiseen perustuvaan elämänkatsomukseen
Yhdenvertaisten palveluiden toteuttamisessa ja vammaisten oikeuksien ajamisessa identifioinnit ovat perusteltuja. Toimintarajoitukset eivät olisi ongelma, jos yhteiskunta tarjoaisi yhdenvertaiset palvelut kaikille. Siihen on valitettavasti vielä pitkä matka ja tulevat kriisit voivat viedä kehitystä vielä huonompaan suuntaan. Vähemmistöjen kokeman syrjinnän esille tuominen onkin äärimmäisen tärkeää. Tasavertaisten palveluiden tuottaminen kaikille on kuitenkin myös talouspoliittinen kysymys. Nykyinen vallitseva elämänkatsomus ja kapitalistinen ideologia tekee ihmisistä itsekkäitä, minkä vuoksi oman ja perheen elintason säilyttäminen tai kohentaminen nähdään usein tärkeimpänä asiana.
Vallitseva elämänkatsomus perustuu toiseuttamiseen eli oman itsensä tunnistamiseen erillisenä muista ihmisistä ja muista eliölajeista. Tähän liittyy vahvasti filosofinen kysymys siitä, minkä merkityksen luomme erilaisille eroavaisuuksille (esim. biologiset eroavaisuudet). Toiseuttamista ei ole vain enemmistöön kuuluvien ajattelumalli vaan myös vähemmistöön kuuluvat ihmiset helposti toiseuttavat itsensä ja oman ryhmänsä. Tämä johtaa ikävimmillään vähemmistöjen väliseen syrjintään. Siksi uskon vahvasti laajemman yhdenvertaisuusharppauksen vaativan elämänkatsomuksen muuttumista.
Buddhalaisuuden opit toisivat ratkaisun toiseuttamisen luomiin ongelmiin
Buddhalaisuus olisi tuohon äärimmäisen hyvä työkalu, mutta valitettavasti moni karsastaa sitä sen uskonnollisen historian vuoksi. Merkittävin muutos omassa elämänkatsomuksessani buddhalaisuuteen kääntymisen jälkeen on juuri ollut siinä, miten näen itseni suhteessa muihin. En pidä itseäni erillisenä muista, mutta samanaikaisesti pidän kiinni oikeudestani määritellä minuuteni haluamallani tavalla. Olen nimittäin myös pyrkinyt minättömyyteen, mutta se johti vaan identiteettityhjiöön ja entistä hankalimpiin identiteettikriiseihin. Siksi olenkin omaksunut itselleni niin sanotun muuttuvan identiteetin eli identiteetin, jossa en kiinnity mihinkään pysyvään identiteettimääritelmään.
Buddhalaisen elämänkatsomuksen myötä olen kehittänyt myös myötätuntotaitoja ja pystyn tuntemaan aitoa myötätuntoa myös sellaisia eliölajeja kohtaan kuten hyttysiä, joiden kärsimyksestä en aikaisemmin hirveästi piitannut. Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa myötätuntotaidot ovat tulleet entistä tärkeämmäksi, koska olen oppinut tuntemaan aitoa myötätuntoa myös toisia ihmisiä tai eläimiä kaltoinkohtelevia ihmisiä kohtaan. Tähän auttaa ymmärrys siitä, että kaikkien väkivaltaisten tekojen taustalla on oman kärsimyksen aiheuttama tiedostamaton käytös. Kaikki olemme kuitenkin virheitä tekeviä olentoja ja tärkeintä onkin oppia virheistä. Kaltoinkohtelun kohteeksi joutuneen on myös tärkeä harjoittaa myötätuntotaitoja, koska uhriutuminen ja syyllistäminen johtaa vain vastakkainasetteluun ja sitä kautta tilanteen pahenemiseen.
Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisten pitäisi ottaa vastuuta teoistaan. Ehdottomasti pitäisi, mutta heille pitäisi ensin antaa siihen tarvittavat työkalut. Valitettavasti vallitseva elämänkatsomus ei rohkaise ihmisiä itsereflektioon eli oman käyttäytymiseen liittyvien tekijöiden tunnistamiseen. Niin kauan, kun ihmiset eivät osaa tunnistaa edes omaan käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä, on hyvin vaikea saada yhteiskunnissa esiintyvää syrjintää ja kaltoinkohtelua kuriin.
Ps. Aloitin blogini neljä vuotta sitten identiteettiä käsittelevällä aiheella "sinä et ole menneisyytesi".