Someriippuvuuden taustalla on kaipaus intiimistä yhteydestä samankaltaisiin kanssaeläjiin

02.09.2022

Sometauon jälkeen kuuluisi varmaan kertoa, kuinka elämänlaatuni parani ja pystyin keskittymään kaikkeen oleelliseen yms. Voin myöntää suoraan, että niin ei käynyt. Kyllä vietin enemmän aikaa itsekseni ja harrastusteni parissa. Sometauko ei kuitenkaan tuonut mitään pysyvää muutosta psyykkisiin haasteisiin, koska ongelma on paljon monimutkaisempi kuin vain some.

Jos minun pitäisi kuvata yhdellä lauseella somekäyttäytymistäni se ehkä voisi mennä näin: sometauolla ja somessa käyttäydyn kuin kuka tahansa pariutumaton yksilökulttuurin syövereissä kahlaava ihmisapina, joka pyrkii vimmatusti luomaan yhteyttä toisiin mitä epätoivoisimmilla keinoilla.

Olen reflektoinut paljon somen käyttöäni ja miettinyt, mitä sieltä oikeastaan haen. Suurin syy, miksi ylipäänsä olen somessa on, että se on erinomainen vaikuttamiskanava. En kuitenkaan pysty käyttämään somea vain sisällöntuotantoon vaan olen samalla myös sisällönkuluttaja. Olen huomannut, että suurin kiusaus somen käyttöön on silloin, kun olen yksin kotona. Suurin syy somen sisällön käyttöön onkin pyrkimys yhteyden luomisesta muihin.  Toinen syy liittyy osittain mielyttäjäpersoonaani, joka haluaa tukea ystäviäni. Todellisuudessa ystävän postauksesta tykkääminen ei tuo hänelle mitään helpotusta vaan aiheuttaa enemmän riippuvuutta somessa saaduista tykkäyksistä.

Näihin molempiin syihin yhteyden hakemiseen ja toisten tukemiseen olisi parempikin keino. Olen nimittäin ainakin itse huomannut, että pitkäkestoisemman tuen olen saanut silloin, kun joku lähettää viestillä jonkun positiivisen kommentin postauksestani. Samoin pelkän postauksen lukeminen ei luo mitään syvää yhteyttä toiseen. Parempi keino olisikin olla suoraan yhteydessä vaikka viestillä niihin ystäviin, keneen haluan oikeasti luoda yhteyttä. Sosiaaliset tilanteet aiheuttavat minulle kuitenkin suuria pelkoja, miksi viestin lähettäminenkin saattaa usein olla äärimmäisen haastavaa.

Yksilökulttuuri on suuri haaste pariutumattomalle ihmiselle

Ongelma on kuitenkin myös kulttuurillinen ei pelkästään yksilöllinen. Vallitsevassa yksilökulttuurissa ainoa todellinen syvä yhteys luodaan omaan kumppaniin tai polysuhteissa muutamaan kumppaniin. Niiden lisäksi luodaan lukematon määrä pinnallisia ihmissuhteita, jossa päällimmäisenä tavoitteena on mahdollisimman suuren sosiaaliseen verkoston luominen. Tässä helposti ajautuu tilanteeseen, jossa syvä yhteys on vain kumppaniin. Harva parisuhde kuitenkaan kestää koko elämää. Siksi helposti käy niin, että suhteen päätyttyä tippuu tyhjiöön, jossa ei olekaan syvää yhteyttä kenenkään kanssa.

Edellisen suhteen päättymisen jälkeen ajattelin, että haluan luoda uudenlaista kulttuuria. Kuvittelin, että pystyisin toimivaan vallitsevan kulttuurin vastaisesti, mutta taisin olla hieman liian idealistinen. On äärimmäisen hankala toimia vallitsevaa kulttuuria vastaan, jos ei ole samankaltaisista ihmisistä koostuvaa yhteisöä tukena. Ajattelin, että voisin korvata romanttisen suhteen ystävyyssuhteilla, mutta olin väärässä. Kaikki ystäväni ovat parisuhteessa tai etsivät sellaista, mikä vie suurimman osan heidän ihmissuhteisiin käytettävissä olevasta energiasta ja ajasta. Vallitseva suorittamiskulttuuri on myös yksi syy siihen, miksi ihmissuhteisiin käytettävissä oleva aika on muutenkin niukkaa. Siksi syvän yhteyden luominen toisiin on hyvin haastavaa.

Lisähaasteen tuo vielä se, että yhteyden luominen ei onnistu ihan kenen kanssa tahansa. Jos kerron kokevani yksinäisyyttä, niin useasti siihen ratkaisuksi esitetään muiden seuraan hakeutumista. Seura ja yhteys on kuitenkin kaksi eri asiaa. Osa ihmisistä varmasti saa energiaa muiden seurasta, mutta minun tapauksessa asia on päinvastoin. Yleisesti muiden seura vie enemmän energiaa kuin antaa. Hyvä seura kuitenkin tuo iloa, minkä vuoksi hakeudun myös muiden seuraan vaikka se onkin energiaa kuluttavaa. 

Ystävyyssuhteiden laadulla on todellakin väliä

Tasapainoisesta ja syvään yhteyteen perustuvasta ystävyyssuhteesta kuitenkin saan sekä iloa että energiaa. Todellisen pitkäkestoisen ja syvän yhteyden luominen toiseen on kuitenkin lähes yhtä haastavaa kuin sopivan kumppanin löytäminen ja parisuhteen aloittaminen. Ystävyyssuhteiden laadulla on todellakin väliä. Olen aikaisemmin halunnut olla läheinen ystävä kaikkien kanssa, joka on ollut äärimmäisen väsyttävää. Nykyään valitsen seurani tarkasti ja pidän aktiivisesti yllä vain sellaisia ystävyyssuhteita, joista myös saan energiaa ja iloa enkä ole pelkästään antavana osapuolena.

Olen tarkastellut yhteydenmuodostumiseen ja laadukkaseen ystävyyssuhteeseen vaikuttavia tekijöitä ja olen tunnistanut niiden taustalla olevan kolme henkistä kykyä eli läsnäolotaidot, myötätuntotaidot ja itsereflektiotaidot. Olen harjoittanut läsnäolo-, myötätunto ja itsereflektiotaitoja useita vuosia, mikä näkyy myös ystävyyssuhteissa. Tasapainoiseen ystävyyssuhteeseen kuitenkin vaaditaan, että molemmilla olisi nämä kolme taitoa edes jollain tavalla hallussa. Olen myös huomannut, että tärkeitä kriteerejä läheisimpien ystävien valinnassa ovat samankaltaiset arvot, maailmankatsomus ja elämäntavat. Oma maailmankatsomukseni, arvoni ja elämäntaapani on kokenut suuren muutoksen viime vuosina, minkä vuoksi olen joutunut luomaan myös ystävyyspiirini uudelleen. Onneksi olen pystynyt luomaan muutamia melko syvään yhteyteen perustuvia ystävyyssuhteita, jotka ovat tuoneet helpotusta yksinäisyyden kokemukseen. Voisinkin sanoa, että ystävyyssuhteiden osalta tilanteeni on kohtuullisen hyvä. Tämä on sinänsä hyvä saavutus, koska siitä on vain vähän yli vuosi kun muutin toiselle paikkakunnalle ja aloin luomaan uutta ystäväpiiriä.

Romanttisten suhteiden ja ystävyyssuhteiden yhteensovittaminen on haastellista mutta tarpeellista

Kaipaan kuitenkin eniten arjen jakamista samankaltaisen tai samankaltaisten ihmisten kanssa. Lisäksi ystävyyssuhteet muodostuvat harvoin niin intiimeiksi kuin romanttiset suhteet. Yksin asuminen ja intiimiyden puute onkin suurimpia syitä yksinäisyyden tunteilleni. Sopivan asuinkumppanin löytäminen on kuitenkin oikeastaan vielä astetta hankalampaa kuin ystävyys- tai parisuhdekumppanin löytäminen. Minulla on vielä monia yhdessä asumiseen liittyviä traumoja ja fyysisiä erityistarpeita, minkä vuoksi asuinkumppanin valinnan kanssa täytyy olla hyvin tarkkana. Yhdessä asuminen on hyvin intiimiä ja se vaatii syvää luottamusta ja ymmärrystä. Viime keväänä sain kuitenkin hieman jo kokea, millaista on asua ystävän kanssa yhdessä. Kokemus oli erittäin positiivinen ja se antaakin toivoa, että on mahdollista löytää ihmisiä keiden kanssa yhdessä asuminenkin voisi onnistua.

Olen kuitenkin huomannut, että en pysty elämään koko loppuelämää ilman romanttista suhdetta enkä nää romanttisesta suhteesta kieltäytymisessä muutenkaan mitään järkeä. Romanttisissa suhteissakin voi kuitenkin pyrkiä edistämään uudenlaista kulttuuria luomalla sellaisia suhteita, jotka ovat enemmän ulospäinsuuntautuneita. Pitää kuitenkin myös muistaa pitää omat rajat ja pyrkiä toimimaan omaa hyvinvointia edistäen. Liaallinen sosiaalisuus aiheuttaa minulle sosiaalista stressiä ja on sitä kautta terveydelle haitallista. Siksi tulevissa suhteissa pitää löytää sopiva balanssi sosiaalisen elämän, kumppanien kanssa vietetyn ajan ja itsekseen olemisen välillä. Haluan pitää läheiset suhteet ystäviini myös romanttisen suhteen alettua. Se ei tule olemaan helppoa varsinkaan ihastumisvaiheessa, jolloin helposti tekee mieli viettää kaiken ajan uuden kumppanin kanssa.

Vielä radikaalimpi tapa ravistella ihmissuhdenormeja on kyseenalaistaa koko romanttisiin ja ystävyyssuhteisiin liittyvä selkeä jaottelu. Ymmärrän toki, että jaottelu on myös joissain tilanteissa tarpeellista. Itselle on ollut luontevaa tutustua joihinkin ihmisiin ensin ystävyyspohjalta, josta pikkuhiljaa muodostuu romanttinen suhde. Romanttisen suhteen loputtua taas suhde on joissain tapauksissa palannut ystävyyssuhteeksi. Tärkeintä on selkeä kommunikointi, jotta molemmilla osapuolilla on yhteisymmärrys suhteen nykytilasta ja sen potentiaalisesta kehityksestä sekä kummankin toiveista ja rajoista. Erityisesti omien toiveiden ja tarpeiden esittäminen on mulle äärimmäisen vaikeaa. Vaikeuksiin on useita syitä joista isoimpia on mielyttämishalu sekä pelko toisen loukkaamisesta tilanteissa, jossa esitän jotain sellaisia toiveita johon toinen suostuu vain mielyttämisen halusta. 

Huomaan myös, että anarkistinen lähestymistapa romanttisiin suhteisiin ei ainakaan helpota sopivan kumppanin löytämistä. Monet hakevat normatiivista parisuhdetta, jossa sitoudutaan yhteen kumppaniin ja perustetaan hänen kanssaan perhe. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta se ei ole minulle sopiva elämänpolku. Pidän sitä muutenkin hyvin riskialttiina muotona, koska ainoa varma asia elämässä on jatkuva muutos. Siksi johonkin pysyvään elämänmalliin kiinnittyminen ei ole kovinkaan kriisikestävä tapa elää. Siksi pyrin itse pitämään mieleni avoimena erilaisille suhdemuodoille, jotka määräytyvät suhteen osapuolten mieltymysten ja tarpeiden mukaan eikä ulkoa tulevien normien määräminä.


Ps. Jos haluaa lukea tutkimustietoon pohjautuvaa analyysia ystävyyssuhteista kannattaa lukea Hesarin juttu, Jäitkö aikuisena ilman ystäviä? "Sosiaalisessa aikataulussa" parisuhde jyrää kaiken edelle: https://www.hs.fi/tiede/art-2000008945356.html (ikävä kyllä juttu on maksumuurin takana). 

Jos et ole lukenut aikaisempaa aiheseen liittyvää blogaustani, niin se löytyy alla olevasta linkistä: 
https://www.timokuusiola.com/l/yksinaisyys-ja-laheisyyden-kaipuu-on-myos-laadullista-ja-kollektiivista/